Illan tullen tuli jo yökin

Ehkä tämä virhe pitää muutaman kerran vuodessa tehdä: Antaa itsensä upota kirjaan niin, että aika menettää merkityksensä. Huono puoli on se, että kun kirja on loppu (tällä kertaa kolmelta yöllä), on unikin loppu.

Yritän liikkua kodissa hiljaa, jotta en herättäisi muita. Ulkona raakkuu aamunvirkku varis. Hitaasti nouseva aurinko värjää pilven riekaleiden vatsat valollaan. Hauras aamu on pastellia, hailakkaa keltaista ja vaaleanpunaista.

Michael Cunninghamin Illan tullen-niminen kirja on hyvä, yllätyksellinen, monipuolinen ja sujuva. Sitä lukiessa huomaa nopeasti, miten huolellisesti taustatyö on tehty esimerkiksi taidetta koskevissa asioissa. Kirja on lukemisen arvoinen. 

Jäin lukukokemuksen jäljiltä vähän hölmistyneeksi ja surulliseksi. Haikeus ei silti vienyt yöuniani, vaan se että kun uniaika menee ohi, se menee ohi. Kokemuksesta tiedän, että viimeistään päivällä alkaa nukuttaa. Nyt kuitenkin valvon ja nautin heinäkuun lopun heräilevästä aamusta.

Lainattuja sanoja

"Pitkästä aikaa pidän lomaa: makaan ja luen. En ole suonut itselleni tätä ylellisyyttä herran aikoihin. Kirja on minulle todellinen loma, enemmän kuin matka ohjelmineen, nähtävyyksineen, aamiaisineen ja ihmisineen. Lukea rauhassa. Mikään ei vedä sille vertoja. Paitsi rakastelu tietenkin."

Ote on yhdestä lempikirjoistani, Eeva Kilven Naisen päiväkirjasta. Joskus pitää lainata sanoja, kun en osaisi itse sanoa paremmin.

Istun olohuoneessa väsymys sylissäni

Ruokani oli tänään tekijänsä kaltaista - äärimmäisen yksinkertaista. Väsyneenä ei jaksa säkenöidä. Kolme yötä olen valvonut sairautta pois. Eilen oltiin lääkärissä, mutta yöllä oli vielä lähdettävä päivystykseen. 
Aurinko kulkee huoneissa liian kirkkaana. Lasken tunteja, minuutteja, jotta saan lapset nukkumaan.
Kuvan kirjoista olen lukenut kaksi ensimmäistä. Kolmas odottaa.
Olen levollinen. Huomiseksi ei ole menoa.

Åsa Larsson: Uhrilahja

Minulla on kirjahyllyssäni lukemattomia kirjoja (heh!) ja olen nyt kevään aikana käynyt niitä läpi. Olen lahjoittanut paljon sellaisia kirjoja pois, joihin en aio enää palata. Minulle kirjat ovat aarteita, joten luopuminen ei ole aina ihan helppoa. Se kuitenkin kannattaa, koska paitsi että saa lisää tilaa, saa myös ilahdutettua muita ilmaisilla kirjoilla.

Olen tänä vuonna ehtinyt lukea harmillisen vähän. Eilen illalla otin käteeni Åsa Larssonin kirjan ja siinä kävi niin, että ahmin sen yhdeltä istumalta. Uhrilahja oli mahdottoman koukuttavasti kirjoitettu, ajallisesti kahdella tasolla kulkeva jännityskertomus. Oli aina pakko lukea toisessa ajassa oleva osuus, jotta pääsisi takaisin toisessa aikatasossa kulkevaan juoneen. Kirja oli uskottava, hallittu ja jännittävä, mutta ei kuitenkaan niin pelottava että sitä ei olisi pystynyt lukemaan. Jos pitää dekkareista, jännityksestä, historiallisista romaaneista ja rakkauskertomuksista, tulee varmasti ihastumaan tähän nopealukuiseen vuonna 2012 ilmestyneeseen kirjaan.

Ulla-Lena Lundberg: Jää - ja miksi en unohda tätä kirjaa ikinä

"Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä."

"Usein ihminen saa kävellä omin jaloin kuolemaansa asti, mutta sitten tulee loppu. Sitten siirretään, nostetaan ja kannetaan. Hänen päänsä yli puhutaan ja vastataan, tehdään suuria päätöksiä."

Jää on henkevin kirja, jonka olen aikoihin lukenut. Se kertoo nuoresta, työlleen omistautuneesta papista, joka muuttaa karujen Luotojen papiksi perheensä kanssa. Jää on kuvaus ihmismielten inhimillisistä kiemuroista, saariston ikiaikaisista uskomuksista ja tavoista sekä saariston julmasta kauneudesta. Kirjassa on suorasukaisen pastorskan hahmon kuvauksen vastapainona rivien väliin kätkettyä hienoa mystisyyttä. Kirja jää mieleen ja minä tiedän, etten unohda tätä kirjaa ikinä.

Minulla on ollut tapana lukea kirjaa aamuisin, kun lapset nukkuvat vielä eikä ole kiire töihin eikä päiväkotiin. Kaksi viikkoa sitten aamulla kirjassa tapahtui kamala käänne. Mietin töissäkin, miten kirja jatkuu. Kiiruhdin kotiin lukemaan kirjan loppuun. Lukiessani mietin, miten hauras ihmiselämä on. Mietin myös, että minun pitää ehdottomasti muistaa kiittää kirjan antajaa. Tunsin syvää tyydytystä siitä, että olin saanut tämän kirjan.

Juuri silloin kun olin nojatuolissani ajatellut näitä ajatuksia, oli kirjan antajan yllä käynyt kylmä tuuli. Se oli katkaissut juoksun ja elämänlangan. Apua oli saatavilla heti, mutta mitään ei ollut tehtävissä. 
Tunnen suunnatonta surua ja kipua, jota tuskin voi verrata siihen, mitä hänen kaikkein läheisimpänsä kokevat. Unohdun tuijottamaan Jää-kirjan omistuskirjoitusta. Minun on vaikea ymmärtää, että hän ei ole täällä enää.

The Day I Owned/ Ihan oma päivä

Sunday: I woke up alone. I had breakfast alone. No TV, no computer, no people. I read on the balcony and enjoyed the warm sunshine. I had lunch alone. I listened to myself. I talked to myself in a silent way. My mind whispered back to me: "This is just what you needed." I was alone, but not lonely at all.

Heräsin sunnuntaiaamuna hiljaisessa kodissa. Söin aamiaista yksin. Nyt ei, ei televisiota, tietokonetta, ihmisiä. Makasin parvekeella lukemassa. Nautin loppukesän auringosta. Söin lounasta yksin. Kuuntelin itseäni. Puhelin itselleni. Mieleni kuiskasi minulle: "Tämä oli juuri se, mitä tarvitsit." Olin yksin, mutta en ollenkaan yksinäinen.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Minulla oli ollut kirja jo kauan, mutta jostain syystä en saanut tartuttua siihen enkä mihinkään muuhunkaan kirjaan. Normaalisti olisin tässä vaiheessa kesää lukenut jo yli kymmenen ellen kymmeniä kirjoja. Kun lopulta tartuin Katja Kallion uutuusromaaniin, en olisi malttanut laskea sitä käsistäni. Ensin tuntui kuin olisin lukenut tyttöromaania, niin suloisesti kirjan alussa kuvattiin hankolaista 1900-luvun alun kylpyläelämää ja nuoren Ellyn sekä hänen äitinsä Ingan ajatuksia ja tuntemuksia. Katja Kallio on osannut kuvata ihmisille ominaisia piirteitä kuten kateutta, alemmuudentunteita ja voitonhalua hyvin tarkkaan. Teksti on niin taitavasti kirjoitettua että on kuin ihmisen inhimillisyyttä kuvattaisiin vahingossa, vaikka jokainen sana on tarkkaan harkittu.
Tarinan seuraavassa osassa, Elly on jo itse äiti. Eletään vuotta 1935. Ellyn tyttäret ovat nuoria naisia, samanikäisiä kuin Elly oli tullessaan Hankoon kylpylävieraaksi. Asetelma on muuttunut, Elly alkaa itse työskennellä kylpylässä. Hän on unohtanut nuoruuden haaveensa ja unelmansa. Elly keskittyy pitämään itsensä, elämänsä ja perheensä koossa.
Kirjan kolmannessa osassa keskitytyään entistä enemmän Ellyn tyttären Beataan. Beatan tie vie Ruotsiin, missä hän elää epäsovinnaista elämäänsä. Kirjan lopussa kaikki loksahtelee paikoilleen ja hallittu tarina saa onnellisen lopun.
Minua viehätti, miten tarkkaan kirjailija oli tehnyt taustatutkimuksen liittyi se sitten kylpylässä 1900-luvun alussa tarjottuihin hoitoihin tai miesten työhön kivihiomossa. Säkenöivät hetket on lukemisen arvoinen ja suosittelen sitä vilpittömästi. Minä olisin halunnut lukea tarinaa lisää, niin mukaansatempaava kirja oli. Lukukokemus oli parhaimmillaan kesäisellä parvekkeella, kun sain antautua Kallion loppuun asti hiottuun tarinaan auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Lukijaiset

Kuopus ja minä vietämme kesällä lukijaisia. Ne järjestetään meidän parvekkeellamme. Olen kesän aikana ostanut suuren määrän edullisia lastenkirjoja kirpputoreilta. Onnellisin olen silloin, kun löydän omia lapsuuden suosikkejani kuten Camilla Mickwitzia tai Astrid Lindgreniä. Kuopuksen suosikkeja ovat tällä hetkellä Barbapapat ja Dumbo-kirjat.

(Olen tällä hetkellä kirjastokiellossa. En ymmärrä, miten voi olla niin vaikeaa palauttaa kirjoja ajallaan, vaikka ne voisi uusia netin kautta tai puhelimitse. Ajan kulumisen voi laskea kirjastosakkojen määrästä...)