Yhdessä

Olen nainen, jolla on vahva tarve itsenäisyyteen. Nuoruuden avioliiton jälkeen en ole juuri tehnyt hankintoja kenenkään kanssa yhdessä. Minulle ei olisi tullut mieleenkään perustaa yhteistä tiliä. Kotini ja irtaimistoni omistan yksin. En halua sitoa omaisuuttani kenenkään kanssa.

Tänään tein kuitenkin toisin. Rauman Pyhän Ristin kirkon viereisessä aitassa oli taidenäyttely. Menin sinne miehen kanssa hetken mielijohteesta. Vielä suuremman spontaaniuden puuskassa ostimme yhdessä taulun, josta molemmat pitivät. En muista enää taiteilijan nimeä, enkä taulun nimeä (Olisiko ollut Veden voima?). Tämä on kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen ensimmäinen yhteinen hankintamme. Hieno hankinta. On hyvä mieli.

Verikirkko eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraali

Koska rakastan kirkkoja, kuuluu matkaohjelmaani aina kirkkovierailuja. Aleksanteri III rakennutti tämän kauniin kirkon paikalle, jossa hänen isänsä Aleksanteri II vuonna 1881 murhattiin. Verikirkko-nimitys johtuu tuosta tapahtumasta. Neuvostoaikana, kun ihmisiltä monen muun asian ohella vietiin uskonto, kohdeltiin Venäjän kauniita kirkkoja huonosti. Minua huimaa ajatuskin siitä, että tämä upea mosaiikkitöin koristeltu kirkko oltiin aikeissa räjäyttää. Sitä ei onneksi tehty, vaan kirkko toimi muun muassa teatterilavastevarastona. Käsittämätöntä. Nykyään kirkko on kunnostettu entiseen kukoistukseensa. Jos matkaat Pietariin, suosittelen tutustumaan Verikirkkoon. 
Kuljin miehen kanssa kirkossa käsi kädessä. Osoittelimme toisillemme kuvia ja yksityiskohtia. Tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että sain jakaa näin mahtavan elämyksen juuri tämän ihmisen kanssa.

Kun meno on kova, ovat kuvat vähissä/Blue Sea Film Festival

Keskiaukeamalla oli ohjelmakartta. Oli vain minä ja tapahtuma, jota raumalaisessa vuodenkulussa rakastan: Elokuvajuhlat. Menen sinne, minne nenä näyttää ja annan pinkin fillarini kiidättää minua. Avajaisissa oli paitsi ihania tuttuja ja tuntemattomia, myös bändi johon hurahdin. Jaakko Laitinen ja Väärä Raha. Merkillisen kiehtova sekoitus kletzmeriä, slaavilaista melankoliaa ja suomalaista humppaa. Koko raumlainen kesäpiha tanssi villisti, minä muiden mukana. Yhdessä, yksin, kahdestaan ja välillä huivin kanssa.
Seuraavana päivänä annoin taas intuition viedä. Muutama elokuva, sitten kuuntelemaan kirjailija Tapio Koivukarin haastattelua. Uusi kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Perään 18 minuuttia Juicea ja Pieksämäen aseman blues. Sitten kohtaamisia ja tanssia elokuvaväen kanssa. Mielihyvä siitä, kun kokenut näyttelijä kehuu tanssin pyörteissä minun liikkuvan ihanasti. Kutsu toisille elokuvajuhlille. 
Viilenevässä yössä vie uskollinen pyöräni minut kotiin. Sunnuntaina on suloinen lumpsahdus perhe-elämään, kun kuopus palaa mummun luota syliini. Hetken elin oman elämäni elokuvaa, jossa kukaan muu ei kulkenut samaa polkua kuin minä. Ohikiitävä riehakkuus ja juhla. Ilo. Ilo siitä, että elämässä on niin paljon.

Ps. Jos et vielä ole kokenut Blue Sea Film Festivalia, niin tule ensi vuonna mukaan nauttimaan elämänmakuisesta elokuvajuhlasta, jossa kertomukset, kohtaamiset, fakta ja fiktio rikastuttavat mieltä!

Memento mori

Eilisessä konsertissa kuulin ensimmäistä kertaa liettualaisesta säveltäjästä, Mikolajus Konstantinas Ciurlioniksesta. Hän oli aikansa uomo universale ja osoitti lahjakkuuttaan niin musiikin, kuvataiteen kuin kirjallisuudenkin saralla. Konsertissa yhdistettiin kaikkia taidemuotoja. Maalauksia heijastettiin valkokankaalle musiikin ja lausunnan kuuluessa taustalla. Kokonaisuus oli puhutteleva ja se sai ajatukset virtaamaan musiikin mukana. Ciurlioniksen luova kausi kesti vain yhdeksän vuotta, mutta sinä aikana hän oli hämmästyttävän tuottelias. Hän kuoli keuhkokuumeeseen 36-vuotiaana. Sen ikäisenä kuin minä olen nyt. Hän ei ehtinyt kuulla säveltämäänsä sinfoniaa soitettuna, sitä mistä minä kuulin osan eilen. Mietin, että hän paloi niin kirkkaalla liekillä, että ehti lyhyen elämänsä aikana jättää jälkeensä merkittävän taiteellisen perinnön. Ciurlionis-museo on Kaunasissa. Luulenpa, että sinne on päästävä. Olisi muutenkin hyvä tietää enemmän niiden maiden kulttuureista, joiden rantoihin yhteisen Itämeremme aallot särkyvät.

Lisää tietoa säveltäjästä löytyy täältä: http://ciurlionis.eu/en/

Paitsi sielun ravintoa, nautimme eilen myös ihanaa ruumiin ravintoa. Kesänväriseen salaattiin laitoin jääsalaattia, kesäkurpitsaa, härkäpapuja, sitruunalla maustettua avokadoa ja cashew-pähkinöitä. Mies sai salaattiinsa lohta ja katkarapuja, minä sain kanaa ja sain minä mieheltä viestinkin.

Runsauden sarvi

Tänään minä tein itselleni sikamaisen överimättömegasuuren ihanuusjätskiannoksen, jossa oli kaikkea! Vaniljajäätelöä, suklaa-kinuskijäätelöä, banaania, suklaakastiketta, kirsikoita, suklaakeksi, suolapähkinöitä! Jätin aamiaisen ja lounaan väliin tämän takia, mutta oli se sen arvoista! En kannata ahmimista (enkä yleensä huutomerkkiä jokaisen lauseen lopussa), mutta syödessäni kesän valtaisinta herkkuannosta tuli väkisinkin mieleen tämä Kerttu Horilan teos:

Olen hyvällä mielellä.

Rauman taidegraafikoiden kesäinen myyntinäyttely

 Rauman taidegraafikoiden myyntinäyttely avautui tänään vanhalla kansalaisopistolla. Vanha kansalaisopisto on torin ja kirkon välissä, Raumanjoen rannalla. Oli nostalgista mennä miehen kanssa avajaisiin tuohon tilaan, olemme nimittäin siellä nähneet toisemme ensimmäisen kerran viisitoista vuotta sitten.

 Taiteilija Anu Sukanen. Taustalla on Anun grafiikkaa tältä vuodelta.

 Ylemmässä kuvassa on Heli Väisäsen teos Seminaarisiskot. Alemmassa kuvassa (josta mies piti erityisesti) on teos, jonka nimi on Irti. Ottamani valokuvat eivät väärimaailmaltaan ja tarkuudeltaan tee oikeutta töille.

 Avajaisten jälkeen menimme perjantaipitsalle kahvila Soppiin. Vaikka olemme olleet vasta vuoden yhdessä, on meille muodostunut monia omia traditioita. joita noudatamme tunnollisesti. Sopin perjantaipitsa on niistä yksi. Ehkä se kertoo keski-ikäistymisestä. (Täytin eilen 36 vuotta.)

On ollut ihana perjantai-ilta avajaisten ja hyvän ruuan merkeissä. Edessä on viikonloppu kahden kesken. Silloin pitää ainakin luuhata kirpputoreilla. Se on myös yksi traditiomme. Taidegraafikoiden näyttelyyn kannattaa mennä. Tarjolla on paljon silmäniloa, mutta myös varsin kohtuuhintaista ostettavaa. Näyttely on avoinna ensi viikon sunnuntaihin saakka.

Kerttu Horila: Meistä naisista ja vähän miehistäkin

Rauman tämän kesän kulttuuritapaus on kaupungin oman taiteilijan, Kerttu Horilan retrospektiivinen näyttely Rauman taidemuseossa. Näyttelyssä on töitä neljältä eri vuosikymmeneltä. Töiden keskiössä on aina ihminen.  Kun astuu museoon, tuntuu kuin astuisi tarinaan. Yhtäkkiä on keskellä kertomusta, joka on samaan aikaan vieras ja tuttu. Taideteokset koskettavat, niissä on hurmaavaa huumoria, mutta myös surullisempia sävyjä. 

Oi mene tähän näyttelyyn, jos Raumalla liikut! Näyttely on avoinna 15.9. asti.

Avajaisten kauneimmalla vieraalla oli tilaisuuteen sopiva kampaus.

Taidetta ja kohtaamisia

Kohtaaminen eilen
johti haastatteluun tänään.
Ehdotin toria
ja pystökaffetta.
Halusin ranskalaisen saavan nähdä
jotain todella raumalaista.
Saimme seuraakin,
taiteilija toisen haastateltavan.
Minä tarjouksen katosta pään päälle
jos omasta kodista loppuisi tila kesken.
Kielikin vaihtui
kommunikoitiin jo
englannilla, suomella, ranskalla ja espanjalla.
Ihailen taiteilijoita, joten tuntuu erityisen hienolta 
olla  omalla pienellä panoksella mukana 
Raumars-taiteilijoiden tämän kesän yhteisöllisessä taideprojektissa.

Gabriel

Vanhan Rauman sydämessä sijaitsee ortodoksinen rukoushuone. Olin siellä tänään ensimmäistä kertaa, kun äitini maalaamat ikonit siunattiin jumalanpalveluksessa. Olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut ortodoksisuudesta, joten jumalanpalvelus oli mielenkiintoinen kokemus. Tiesin entuudestaan, että ortodoksisessa kirkossa ei ole penkkejä ja että rukoukset ja saarnat toimitetaan laulaen. Tiesin myös, että ortodoksisen kirkon etuosassa on ikoniseinä, ikonostaasi, jonka takana alttari sijaitsee. Suitsukkeen savu oli sakeampaa ja mausteisempaa, mitä olin ajatellut.
Turun ortodoksisen kirkon kirkkoherra Ion Durac oli saapunut Raumalle pitämään palvelusta. Lopuksi hän siunasi ikonit, jotka eri-ikäiset ja eri uskontotaustoista tulevat naiset olivat maalanneet. Ikonin maalaamisessa on tarkat säännöt, mitä tahansa kuvaa ei voida siunata ikoniksi.
Äitini minulle maalaama ikoni, arkkienkeli Gabriel on kolmannen kuvan oikeassa yläreunassa. Gabriel on legendan mukaan se enkeli, joka ilmoitti Marialle, että Maria tulee synnyttämään Jeesuksen. Myyttien mukaan Gabriel on puhtauden, kauneuden, sopusoinnun ja taiteen enkeli.
Tiedän, että ikoneja käytetään sisustuselementteinä, mutta minulle ikoni merkitsee muuta. Vaikka en kuulu ortodoksiseen kirkkoon, haluan että oma ikonini on ikkuna johonkin merkitykselliseen. Uskon että sen edessä ja sitä tutkimalla voin hiljentyä omaan sisäiseen pohdintaani, rukoukseen.