Männistön Lippakioski

Olen monta vuotta tuijotellut kotikulmillani tyhjänä olevaa nostalgista lippakioskia ja salaa toivonnut, että se heräisi henkiin.
Tänä kesänä toiveeni toteutui, kun keltainen kioski pitkästä aikaa avasi ovensa.
Myytävänä on esimerkiksi suussasulavaa jäätelöä, vohveleja sekä nostalgisuutta henkiviä makeisia ja limonaadeja. Vanhanajan pannukahvi tarjotaan somista posliinikupeista.

Asiointi hyvän palvelun lippakioskissa on elämys. 
Toivonkin, että raumalaiset ja Raumalla vierailevat kävisivät kioskilla jo ihan kannatuksen vuoksi. Haluaisin nimittäin tulevaisuudessakin hakea jätskihampaan kolottaessa ihania Jätskibaari Vohvelin jäätelöitä, joilla ei ole mitään tekemistä kaupan esanssijätskien kanssa. 
Männistön Lippakioski on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin. 

Lisää voi kurkata vaikkapa tästä: https://www.facebook.com/mannistonlippakioski

Irjanne

Kun ei jaksa matkustaa kauas, mutta haluaa retkelle, kannattaa suosia lähimatkailua. Näin paikallislehdessä mainoksen, jossa kerrottiin Irjanteen nähtävyyksistä. Innostuin heti ja ajattelin, että tämä olisi kiva kohde etenkin 5-vuotiaalle pikkumiehelleni. Vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Raumalta on Eurajoki ja sen yksi kylä on Irjanne. Vierailimme ensin Faltun sahalla. Saha on tänä kesänä ensimmäistä kertaa auki yleisölle. Vanhanajan koneissa on omanlaistansa nostalgiaa ja estetiikkaa, jota nykyajan koneista ei löydä. Kävimme myös pittoreskissa Ruikan myllyssä sekä Irjanteen Maaseutu-, Koulu- ja Kotiseutumuseossa. Illan koittaessa kävimme vielä kauniissa ja koruttomassa Irjanteen kirkossa. Siellä oli alkamassa iltajumalanpalvelus, johon olisin halunnut jäädä, mutta siinä vaiheessa pikkumies oli niin väsynyt, että tyydyimme kuuntelemaan kirkonkellojen soiton ja sitten lähdimme kotia kohti. Pieni mies, iso mies ja minä olimme kauhean onnellisia retkestämme. Opimme ja näimme uutta ja ennen kaikkea retkemme oli ekologinen, edullinen ja antoi meille uutta näkökulmaa kotiseutuumme.

Johannes - Sovetsky

Matkalla Viipurista Pietariin yövyimme Johanneksessa, suomalaisten 1990-luvun alussa rakentamassa Lokki-hotellissa.

On lohduttoman näköisiä kerrostaloja
ja unohdettuja pitsihuviloita.
Valkoinen kissa, joka kulkee
kulkee ohi.

On Johanneksen kirkon rauniot
ja muistomerkki.
Likaisen oloinen nurmikko,
askeliaan on syytä varoa.

On mustavalkoinen kissa
joka kulkee kohti,
juttelee,
ei jätä rauhaan.

On niin paljon katoavaa kauneutta,
josta kukaan ei pidä huolta.
On niin paljon ajatuksia,
joita en edes tiennyt
osaavani ajatella.

Verikirkko eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraali

Koska rakastan kirkkoja, kuuluu matkaohjelmaani aina kirkkovierailuja. Aleksanteri III rakennutti tämän kauniin kirkon paikalle, jossa hänen isänsä Aleksanteri II vuonna 1881 murhattiin. Verikirkko-nimitys johtuu tuosta tapahtumasta. Neuvostoaikana, kun ihmisiltä monen muun asian ohella vietiin uskonto, kohdeltiin Venäjän kauniita kirkkoja huonosti. Minua huimaa ajatuskin siitä, että tämä upea mosaiikkitöin koristeltu kirkko oltiin aikeissa räjäyttää. Sitä ei onneksi tehty, vaan kirkko toimi muun muassa teatterilavastevarastona. Käsittämätöntä. Nykyään kirkko on kunnostettu entiseen kukoistukseensa. Jos matkaat Pietariin, suosittelen tutustumaan Verikirkkoon. 
Kuljin miehen kanssa kirkossa käsi kädessä. Osoittelimme toisillemme kuvia ja yksityiskohtia. Tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että sain jakaa näin mahtavan elämyksen juuri tämän ihmisen kanssa.

Tämä kaupunki oli joskus suomalainen - Viipuri

Kummallinen helleaalto seurasi meitä toukokuun lopulla, kun matkustimme Venäjälle. Olen ollut Viipurissa viimeksi silloin, kun se sijaitsi Neuvostoliitossa. Muistin kaupungin lohduttomana, äärimmäisen kiehtovana ja vähän pelottavana. Niin kuin mielikuvitusrikas 12-vuotias nyt voi vieraan kaupungin kokea.

Tällä kertaa Viipuri ei tuntunut lohduttomalta eikä pelottavalta, mutta kiehtova se oli edelleen. Mielen pohjalla kaihersi kummallinen haikeuden tunne. Pehmeiden slaavilaisten äänteiden sijaan tässä kaupungissa voitaisiin puhua suomea. Voi, miten hirveältä ihmisistä on tuntunut, kun he joutuivat sota-aikana jättämään kotiseutunsa...
Eikä siitä ole edes monta vuosikymmentä.

Onnistuinpas yllättämään!

Aah, mikä onnenhuokaus minulta pääsee, kun pitkästä aikaa ehdin päivittämään blogiani...

Miehellä oli syntymäpäivä ja yritin keksiä kivaa lahjaa. Kiireen takia meiltä ovat jääneet synttärit ja yhdessäolon vuosipäivät juhlimatta. Mies on toki ollut romanttinen ja muistanut, mutta minä olen ollut ihan tylsä ja töihin hautaantunut.

Järjestin niin, että lapset eivät olleet kotona ja ehdotin miehelle, että juhlisimme hänen sytymäpäiväänsä käymällä naapurikaupungissa kirpputoreilla (yhteinen lempiharrastus) ja syömässä. Miehelle tämä sopi hyvin,

Kun olimme jo naapurikaupungissa kerroin, että jäämmekin sinne yöksi. Mies oli todella yllättynyt. Olin salaa varannut hotellihuoneen ja pakannut jännittyneenä (mies on todella tarkka pukeutumisestaan) mielestäni ihan sopivat vaihtovaatteet hänelle mukaan. Rahaa minulla ei ole yllin kyllin, mutta sain varattua meille yhdeksi yöksi sviitin, jossa on oma sauna. Se oli meille aivan luksusta.

Reilut kaksi vuotta sitten kun aloimme olla yhdessä (molempien luopuessa sen hetkisistä parisuhteistaan) tuntui siltä, että pitää päästä hetkeksi pois Raumalta ja turhanpäiväisten juorujen joukosta. Niinpä lähdimme Poriin. Ei heti ajattelisi, mutta joskus naapurikaupungissakin voi olla ihan lomalla. Niin oli nytkin. Yövyimme samassa hotellissa kuin kaksi vuotta sitten eli Porin Sokos Hotel Vaakunassa. Henkilökunnan palveluhenkisyys oli tutun tasokasta ja aamiainen ihana. Kaiken kruunu oli se, että hotellihuoneemme saunan ikkunasta näkyi kaunis Keski-Porin kirkon torni. Oli ihanaa huomata, että on edelleen aivan hullaantunut toiseen. Hauskaa oli juhlia siellä, missä ensi kertaa yövyimme hotellissa yhdessä. Ei haitannut yhtään, että olimme raumalaisia Porissa. ;) Kerrankin minäkin antiromantikko osasin olla romanttinen.

Löysin kirppareilta kivan kesäasun. Tunika on Sisätorilta ja kengät Patakirppikseltä.

Greetings from Gdansk/Kuvapostia Gdanskista

Mitä tekis Tampereella?

Olen varmaan tylsä ihminen, mutta minulla on liuta tiettyjä asioita, joita haluan tehdä tietyissä kaupungeissa. 
Tampereen matka on ollut traditioni jo monen vuoden ajan. Se alkoi siitä, kun aloimme joka kesä käydä tyttöni kanssa Särkänniemessä. Ensin menimme Särkänniemeen päiväksi. Sitten lisäsimme matkaan hotelliyön. Lopuksi olemme useamman vuoden ajan olleet hotellissa kaksi yötä, jotta aikaa jäisi myös kaupungilla olemiseen. 
Olimme nytkin ensimmäisen päivän Särkänniemessä. Särkänniemen Koiramäki tuntui tutulta, onhan siihen otettu paljon vaikutteita vanhasta Raumasta. 
Toisena päivänä menimme museoon. Museokeskus Vapriikissa on valtavan kiinnostava Terrakotta-armeijanäyttely. Pikkumies nautti mobiiliopastuksesta. Hän sai kuunneltua tabletilta näyttelyyn liittyvää tietoa. Vapriikki on minusta ihana. Olimme siellä varmaan neljä tuntia. Teini-ikäisemme nauttivat muun muassa jääkiekkosimulaattorista. Ennen Vapriikkikäyntiä kävimme lounaalla pizzeria Napolissa Aleksanterinkadulla. Ruoka oli todella hyvää ja edullista.
Kolmantena päivänä vietimme aikaa Laukontorilla. Sen reunalla on Radiokirppis. Tyttäreni ja minä rakastamme kirpputoreja ja koska miehellä ja hänen pojallaan ei ollut mitään kirpputorikäyntiä vastaan, luuhasimme Radiokirppiksellä hyvän tovin ja ostin muun muassa paljon hienoja ja edullisia vaatteita tytölleni.
Laukontorilla oli mukavan leppoisa tunnelma ja istuskelimme siellä herkkuja syöden. Samalla suunnittelimme ensi kesän reissua. Särkänniemeen on tottakai pakko mennä. Museopäivänä menemme Amurin työläiskortteliin ja kolmantena päivänä teemme risteilyn Viikin saareen. Sounds like a plan!