Olohuoneesta näkee loman

Kesä tekee kotiin pesän, joka jatkuu parvekkeelle asti. Silmä näkee kauneutta tutuissa tavaroissa, kukannupuissa, kissan auringossa hohtavassa turkissa.  Lomaolo hiipii mieleen ja pitkä talvi tuntuu kaukaiselta. Tekee mieli laittaa kukkaseppele päähän ja tanssia olohuoneen ympäri, kuten viime lauantaina, kun ilakoin ikääntymistäni.

Onnistuinpas yllättämään!

Aah, mikä onnenhuokaus minulta pääsee, kun pitkästä aikaa ehdin päivittämään blogiani...

Miehellä oli syntymäpäivä ja yritin keksiä kivaa lahjaa. Kiireen takia meiltä ovat jääneet synttärit ja yhdessäolon vuosipäivät juhlimatta. Mies on toki ollut romanttinen ja muistanut, mutta minä olen ollut ihan tylsä ja töihin hautaantunut.

Järjestin niin, että lapset eivät olleet kotona ja ehdotin miehelle, että juhlisimme hänen sytymäpäiväänsä käymällä naapurikaupungissa kirpputoreilla (yhteinen lempiharrastus) ja syömässä. Miehelle tämä sopi hyvin,

Kun olimme jo naapurikaupungissa kerroin, että jäämmekin sinne yöksi. Mies oli todella yllättynyt. Olin salaa varannut hotellihuoneen ja pakannut jännittyneenä (mies on todella tarkka pukeutumisestaan) mielestäni ihan sopivat vaihtovaatteet hänelle mukaan. Rahaa minulla ei ole yllin kyllin, mutta sain varattua meille yhdeksi yöksi sviitin, jossa on oma sauna. Se oli meille aivan luksusta.

Reilut kaksi vuotta sitten kun aloimme olla yhdessä (molempien luopuessa sen hetkisistä parisuhteistaan) tuntui siltä, että pitää päästä hetkeksi pois Raumalta ja turhanpäiväisten juorujen joukosta. Niinpä lähdimme Poriin. Ei heti ajattelisi, mutta joskus naapurikaupungissakin voi olla ihan lomalla. Niin oli nytkin. Yövyimme samassa hotellissa kuin kaksi vuotta sitten eli Porin Sokos Hotel Vaakunassa. Henkilökunnan palveluhenkisyys oli tutun tasokasta ja aamiainen ihana. Kaiken kruunu oli se, että hotellihuoneemme saunan ikkunasta näkyi kaunis Keski-Porin kirkon torni. Oli ihanaa huomata, että on edelleen aivan hullaantunut toiseen. Hauskaa oli juhlia siellä, missä ensi kertaa yövyimme hotellissa yhdessä. Ei haitannut yhtään, että olimme raumalaisia Porissa. ;) Kerrankin minäkin antiromantikko osasin olla romanttinen.

Löysin kirppareilta kivan kesäasun. Tunika on Sisätorilta ja kengät Patakirppikseltä.

Odotusta ja pysähtymistä sekä muutama aarre

Tonttuperhe katsoo toisiaan hieman epätietoisina: "Miten me tähän pölähdettiin?" Kuihtumassa olevat ruusut tuovat henkäyksen kesästä. Jotenkin väärässä paikassa ovat nekin. Monta viikkoa kirpputorilla ihailemani peltipurkki on nyt minun.
Minäkin olen ollut vähän epätietoisena väärässä paikassa tänään. Kun viikon toimittaa asioita täysillä, voi toimeton lauantai tehdä levottomaksi. Puuhailen silti vain pieniä. Minun pitää ottaa hidas päivä tähän väliin. Miehen väärään sanaan nappaan kiinni ja olen heti piikit pystyssä. Ihan tyhmää sellainen. Sitten oivallan: Kun ongelmia ei ole, pitää niitä välillä tehdä aika pienestä. Vähän ajan päästä nauratti jo molempia. Se on joskus tällaista, kun on tätä temperamenttia. Onneksi sopu löytyy nopeasti ja ajatella, huomenna on jo joulukuu!

My bohemian Home/Kitchen

It is about six and half years ago I bought my home. All the walls in the rooms were white (or had been white in 1980's), somewhat dowdy and boring. I needed color around me. I knew immediately that my kitchen has to be orange. I haven't had any curtains in my kitchen window since I couldn't find anything I like. Last weekend I finally found a perfect curtain to my retro-kitchen. It is Finnish, made by Vallila and I found it (of course) from the flea market. I sometimes say that my home is a flea market home. I like old things and I think that we make too many new things which is ecologically thinking wrong. In my kitchen the golden lamp on the ceiling, the table, the collection of pots and kettles on the window sill, the curtain, the orange clock and the green vase are from the flea markets of my home town. 
I got thirty little roses from my boyfriend today. I put the yellow-ones in the kitchen, red-ones in the living-room and white-ones in my bedroom. It was a nice and romantic surprise!

Ostaessani kotini noin kuusi ja puoli vuotta sitten olivat kaikki sisäseinät valkoisia, nuhjuisia ja tylsiä. Tarvitsin väriä ympärilleni. Tiesin heti, että keittiön pitäisi olla oranssi! Minulla ei ole koko aikana ollut keittiössä verhoja, koska en ole löytänyt mieluisia. Viime viikonloppuna vihdoin näin täydellisen verhon keittiööni. Se löytyi (tietenkin) kirpputorilta ja on suomalaisen Vallilan tekemä. Sanon aina välillä, että kotini on kirpputorikoti. Pidän kaikesta vanhasta. Minusta maailmassa tehdään liikaa tavaraa ja se on ekologisesti kestämätöntä. Retro-keittiööni on Rauman kirpputoreilta ostettu muun muassa kattolamppu, pöytä, ikkunalaudan pannu ja kattilat, verho, oranssi kello ja vihreä vaasi.
Mies toi minulle tänään kolmekymmentä ruusua. Keltaiset laitoin keittiöön, punaiset olohuoneeseen ja valkoiset makuuhuoneeseen. Se oli kiva ja romanttinen yllätys!

Useammin pitäisi

Tänään ruuanlaitto tuntui erityisen mukavalta. Sovimme eilen ystäväni kanssa, että hän hakisi töiden jälkeen poikansa päiväkodista ja tulisi meille. Lupasin tehdä päivällisen. Tein ison kattilallisen perheeni suosikkikeittoa, paistoin patonkia ja silppusin patongin seuraksi valkosipulia oliiviöljyn joukkoon. Katoimme kuopuksen kanssa pöydän. Ruoka oli arkista, mutta pöydässä oli servetit ja kynttilät. Mikään ei sopinut selkeästi yhteen, kaikki näytti kodikkaalta. Siitä ystävä ja minä pidämme. Ihailimme kirpputorilta löytämääni retrokulhoa. Olohuoneen verhot ja ruokapöydän liina ovat vaihtuneet dramaattiseen mustaan. En olisi ikinä kuvitellut ostavani kotiini mustia verhoja! En minä kyllä ajatellut nahkaisia nojatuolejakaan meiltä löytyvän. Taulutkin ovat vihdoin löytäneet seinälle. Koti siistiytyy ja selkiytyy. Ystävä oli onnellinen, kun sai töiden jälkeen istua valmiiseen pöytään.

Kirkasta kauneutta

Kirpputorit ovat kuin aarrekammioita. Mietin, miten joku malttoi luopua lasipullosta seitsemälläkymmenelläviidellä sentillä. Miehen tuomat kukat ovat säilyneet kauniina jo viikon. Ei melkein huomaa, että kissani ja kylässä ollut naapurin kissa ovat maistaneet niistä salaa.

Mitä tekis Tampereella?

Olen varmaan tylsä ihminen, mutta minulla on liuta tiettyjä asioita, joita haluan tehdä tietyissä kaupungeissa. 
Tampereen matka on ollut traditioni jo monen vuoden ajan. Se alkoi siitä, kun aloimme joka kesä käydä tyttöni kanssa Särkänniemessä. Ensin menimme Särkänniemeen päiväksi. Sitten lisäsimme matkaan hotelliyön. Lopuksi olemme useamman vuoden ajan olleet hotellissa kaksi yötä, jotta aikaa jäisi myös kaupungilla olemiseen. 
Olimme nytkin ensimmäisen päivän Särkänniemessä. Särkänniemen Koiramäki tuntui tutulta, onhan siihen otettu paljon vaikutteita vanhasta Raumasta. 
Toisena päivänä menimme museoon. Museokeskus Vapriikissa on valtavan kiinnostava Terrakotta-armeijanäyttely. Pikkumies nautti mobiiliopastuksesta. Hän sai kuunneltua tabletilta näyttelyyn liittyvää tietoa. Vapriikki on minusta ihana. Olimme siellä varmaan neljä tuntia. Teini-ikäisemme nauttivat muun muassa jääkiekkosimulaattorista. Ennen Vapriikkikäyntiä kävimme lounaalla pizzeria Napolissa Aleksanterinkadulla. Ruoka oli todella hyvää ja edullista.
Kolmantena päivänä vietimme aikaa Laukontorilla. Sen reunalla on Radiokirppis. Tyttäreni ja minä rakastamme kirpputoreja ja koska miehellä ja hänen pojallaan ei ollut mitään kirpputorikäyntiä vastaan, luuhasimme Radiokirppiksellä hyvän tovin ja ostin muun muassa paljon hienoja ja edullisia vaatteita tytölleni.
Laukontorilla oli mukavan leppoisa tunnelma ja istuskelimme siellä herkkuja syöden. Samalla suunnittelimme ensi kesän reissua. Särkänniemeen on tottakai pakko mennä. Museopäivänä menemme Amurin työläiskortteliin ja kolmantena päivänä teemme risteilyn Viikin saareen. Sounds like a plan!

Luksuslaukku

Olen häpeillen kipuillut yhden todella typerän asian kanssa. Samalla kun teen työtä Unicefin vapaaehtoisena ja ajattelen maailmanpelastamisajatuksia olen salaa haaveillut luksuslaukusta. Olen miettinyt, miten hienoa olisi kulkea oma Louis Vuitton tai Chanel olalla keikkuen. En ymmärrä muodista mitään enkä liene järin tyylikäs, joten ehkä ajattelin, että luksuslaukku toisi ripauksen luksusta minuunkin. Luksuslaukun kantajana olisin varmasti hienompi. Ajatus luksuslaukusta tulee mieleeni aina silloin tällöin, mutta loppujen lopuksi olen ihan iloinen ettei minulla ole koskaan ollut varaa hankkia sellaista. Lopullisesti silmäni avasi Maria Veitolan tämänpäiväisessä Trendissä oleva loistava kolumni.

Veitola kirjoittaa luksuslaukkuihin liittyvästä illuusiosta. Hän kirjoittaa siitä, miten helposti kalliin laukun kaltainen statussymboli mielletään hyvin toimeentulevan, onnellisen ihmisen merkiksi. Kolumnissaan Maria Veitola osoittaa muutamalla karulla esimerkillä, miten turhanpäiväisiä kuukauden tai jopa monen kuukauden palkan maksaneet laukut voivat olla. Minulle kolumnin lukeminen oli puhdistavaa. Jospa minäkin voisin nyt hukata tuon tyhjänpäiväisen haaveeni. Mielummin käytän vähiä rahojani vaikka joululahjaostoksiin, joista suurimman osan ostan täältä. Ihania tuotteita, joissa on "lahja lahjassa".

Minä sain eilen lahjan. Mies antoi minulle kaksi isoäidilleen kuulunutta laukkua. Arvioisimme, että laukut ovat 1940- tai 1950-luvulta. Laukut ovat hienoja ja persoonallisia. Ne ovat myös sisältä viimeisen päälle tehtyjä. Minulle nuo laukut ovat luksuslaukkuja. Niillä on sielua ja niillä on tarina. Lisäksi ne ovat kestäneet aikaa uskomattoman hyvin. Laukut ovat kesällä kirpputorilta ostamani vanhan lipaston päällä. Lipaston tarinaa en tunne, mutta tuntuu hyvältä ostaa jotain, joka on ollut jo kauan olemassa. Jotain jonka vuoksi ei ole tarpeettomasti tuhlattu luonnonvaroja.

Ensi kuussa minä saan kokea jotain ainutlaatuista: Minut on yhtenä neljästä suomalaisesta valittu Unicefin kenttämatkalle Nepaliin. On selvää, että kyseessä ei ole mikään luksusmatka, mutta minulle tuollainen elämys näyttäytyy luksuksena. Tasan kuukauden päästä on lähtö. Matkajännitys nostaa jo päätään.