Yhdessä

Olen nainen, jolla on vahva tarve itsenäisyyteen. Nuoruuden avioliiton jälkeen en ole juuri tehnyt hankintoja kenenkään kanssa yhdessä. Minulle ei olisi tullut mieleenkään perustaa yhteistä tiliä. Kotini ja irtaimistoni omistan yksin. En halua sitoa omaisuuttani kenenkään kanssa.

Tänään tein kuitenkin toisin. Rauman Pyhän Ristin kirkon viereisessä aitassa oli taidenäyttely. Menin sinne miehen kanssa hetken mielijohteesta. Vielä suuremman spontaaniuden puuskassa ostimme yhdessä taulun, josta molemmat pitivät. En muista enää taiteilijan nimeä, enkä taulun nimeä (Olisiko ollut Veden voima?). Tämä on kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen ensimmäinen yhteinen hankintamme. Hieno hankinta. On hyvä mieli.

Ukkosta, saippuakuplakuuroja ja hukkuneita laseja

Helle lepäsi kaupungin yllä kuin tukahduttava peitto. Ilmassa oli ukkosta. Poika oli pahalla tuulella, taisi mielessäkin olla ukkosta. Pikkuhiljaa sain houkuteltua pojan puuhailemaan kanssani kaikenlaista. Mies meni talkoolaisena maalaushommiin minun työpaikalleni. En kehdannut vain laiskotella. Tiskattiin ja siivoskeltiin pojan kanssa. Opetin hänelle, miten hellaa voi puhdistaa sokeripalalla. Annoin hänelle saippuakuplapullon. Saippuakuplista tulee aina hyvälle tuulelle. 
Illan suussa talkoolaista odotti kermainen herkkusienikeitto. 

Odotan, että ilma vähän viilenisi. Haluan poimia seuraavaan keittoon sienet suoraan metsästä.

Verikirkko eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraali

Koska rakastan kirkkoja, kuuluu matkaohjelmaani aina kirkkovierailuja. Aleksanteri III rakennutti tämän kauniin kirkon paikalle, jossa hänen isänsä Aleksanteri II vuonna 1881 murhattiin. Verikirkko-nimitys johtuu tuosta tapahtumasta. Neuvostoaikana, kun ihmisiltä monen muun asian ohella vietiin uskonto, kohdeltiin Venäjän kauniita kirkkoja huonosti. Minua huimaa ajatuskin siitä, että tämä upea mosaiikkitöin koristeltu kirkko oltiin aikeissa räjäyttää. Sitä ei onneksi tehty, vaan kirkko toimi muun muassa teatterilavastevarastona. Käsittämätöntä. Nykyään kirkko on kunnostettu entiseen kukoistukseensa. Jos matkaat Pietariin, suosittelen tutustumaan Verikirkkoon. 
Kuljin miehen kanssa kirkossa käsi kädessä. Osoittelimme toisillemme kuvia ja yksityiskohtia. Tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että sain jakaa näin mahtavan elämyksen juuri tämän ihmisen kanssa.

Onnistuinpas yllättämään!

Aah, mikä onnenhuokaus minulta pääsee, kun pitkästä aikaa ehdin päivittämään blogiani...

Miehellä oli syntymäpäivä ja yritin keksiä kivaa lahjaa. Kiireen takia meiltä ovat jääneet synttärit ja yhdessäolon vuosipäivät juhlimatta. Mies on toki ollut romanttinen ja muistanut, mutta minä olen ollut ihan tylsä ja töihin hautaantunut.

Järjestin niin, että lapset eivät olleet kotona ja ehdotin miehelle, että juhlisimme hänen sytymäpäiväänsä käymällä naapurikaupungissa kirpputoreilla (yhteinen lempiharrastus) ja syömässä. Miehelle tämä sopi hyvin,

Kun olimme jo naapurikaupungissa kerroin, että jäämmekin sinne yöksi. Mies oli todella yllättynyt. Olin salaa varannut hotellihuoneen ja pakannut jännittyneenä (mies on todella tarkka pukeutumisestaan) mielestäni ihan sopivat vaihtovaatteet hänelle mukaan. Rahaa minulla ei ole yllin kyllin, mutta sain varattua meille yhdeksi yöksi sviitin, jossa on oma sauna. Se oli meille aivan luksusta.

Reilut kaksi vuotta sitten kun aloimme olla yhdessä (molempien luopuessa sen hetkisistä parisuhteistaan) tuntui siltä, että pitää päästä hetkeksi pois Raumalta ja turhanpäiväisten juorujen joukosta. Niinpä lähdimme Poriin. Ei heti ajattelisi, mutta joskus naapurikaupungissakin voi olla ihan lomalla. Niin oli nytkin. Yövyimme samassa hotellissa kuin kaksi vuotta sitten eli Porin Sokos Hotel Vaakunassa. Henkilökunnan palveluhenkisyys oli tutun tasokasta ja aamiainen ihana. Kaiken kruunu oli se, että hotellihuoneemme saunan ikkunasta näkyi kaunis Keski-Porin kirkon torni. Oli ihanaa huomata, että on edelleen aivan hullaantunut toiseen. Hauskaa oli juhlia siellä, missä ensi kertaa yövyimme hotellissa yhdessä. Ei haitannut yhtään, että olimme raumalaisia Porissa. ;) Kerrankin minäkin antiromantikko osasin olla romanttinen.

Löysin kirppareilta kivan kesäasun. Tunika on Sisätorilta ja kengät Patakirppikseltä.

Odotusta ja pysähtymistä sekä muutama aarre

Tonttuperhe katsoo toisiaan hieman epätietoisina: "Miten me tähän pölähdettiin?" Kuihtumassa olevat ruusut tuovat henkäyksen kesästä. Jotenkin väärässä paikassa ovat nekin. Monta viikkoa kirpputorilla ihailemani peltipurkki on nyt minun.
Minäkin olen ollut vähän epätietoisena väärässä paikassa tänään. Kun viikon toimittaa asioita täysillä, voi toimeton lauantai tehdä levottomaksi. Puuhailen silti vain pieniä. Minun pitää ottaa hidas päivä tähän väliin. Miehen väärään sanaan nappaan kiinni ja olen heti piikit pystyssä. Ihan tyhmää sellainen. Sitten oivallan: Kun ongelmia ei ole, pitää niitä välillä tehdä aika pienestä. Vähän ajan päästä nauratti jo molempia. Se on joskus tällaista, kun on tätä temperamenttia. Onneksi sopu löytyy nopeasti ja ajatella, huomenna on jo joulukuu!

Arjen rakkautta

Laitoin lautaselle kaikkea ihanaa avokadosta viinilehtikääryleeseen. Ituja, pähkinöitä, kapriksia, miehelle savusilakoita, minulle kanaa. Sytytin kynttilöitä. Pieni varastettu romanttinen hetki meille, kun lapset olivat jo syöneet ja puuhasivat omiaan. Unohduimme tuijottamaan toisiamme silmiin. Vaihdoimme lämpimiä hymyjä. Tässä elämänvaiheessa, kun on jo lapset ja taakse jäänyttä elämää on vastarakastuneen kuherruskuukausi lyhyt. Arkirealismi tulee kuvioihin äkkiä, kun ei voi huolehtia vain itsestään. Siksi on tärkeää huomioida toista aina kun voi. Tunsin syvää tyydytystä, kun mies huokaisi autuaana maistaessaan hyvää savukalaa. Minä olen onnellinen, jos voin tehdä hänet onnelliseksi. Minä olen onnellinen siitä, miten hyvä meidän on yhdessä.

On Sunday/Sunnuntaina

It has been raining for two weeks now. We had a walk, drank some hot chocolate in cafeteria and came home just before it started to rain heavily. I enjoy these silent, calm weekends when it's just me and him. He is watching a movie, I finished some old crochetings. I made some snowflakes. A candle from a friend gives comfort.
***
Aina vaan sataa. Olimme kävelyllä, joimme kaakaota kahvilassa ja tulimme kotiin juuri ennen suurta sadetta. Rakastan näitä hiljaisia, rauhallisia viikonloppuja, kun olemme kahden. Hän katsoo elokuvaa, minä viimeistelin vanhoja virkkauksia. Tein lumihiutaleita. Ystävän antama kynttilä lämmittää mieltä.

Ensimmäiset yksitoista kuukautta

Ei oikein tiedetty, miten juhlittaisiin
ensimmäistä yhtätoista
hassu luku
kuukautta vajaa vuosi.
Olisi kiva mennä ulos syömään
ja käväistä pubissa
mutta sitten on kumminkin tuttuja
ja me halutaan olla vain kahden
toistemme ajasta mustasukkaiset.
Keksittiin sitten
että tehdään pubiravintola
kotiin.
Ja tehtiin.
Lastattiin sänky täyteen hyvää syömistä
ja puheltiin kauniisti toisillemme.
(Ei kuitenkaan ruoka suussa.)

Me mentiin sänkyyn piknikille

Kultainen ilta-aurinko heijastuu olohuoneessa leijaileviin pölyhiukkasiin. Kissoilla on kevättä tassuissa. Minä olen kovin kipeä edelleen, mutta pärjään kyllä. Käännän kasvoni ja ajatukseni kotiin, sinne missä sydänkin on. Lepään miehen ihailussa. Perustamme sänkyyn piknikin, kun uloskaan ei voi lähteä. Onni asuu meissä. Sänkypiknikki tuntuu molemmista mielettömän romanttiselta. Tänään meidän ei tarvitse ajatella muuta kuin toisiamme. Tänään käperrymme toisiimme, olemme kahden vaan ja rakastetaan. Rakastetaan niin, että tuntuu syvällä sielussa. Rakastetaan niin, että tulee melkein itku, kun on niin ihanaa.

Hyvää uutta vuotta!

Minulle ja lapsilleni on vakiintunut jo melkein perinteeksi viettää vappua, juhannusta ja uutta vuotta erään ystäväperheen kanssa. Lapsemme eivät ole aivan samanikäisiä, mutta tulevat keskenään hyvin toimeen. Koska miehellä ja minulla on ollut osittain sama ystäväpiiri, tuntee tämä perhe meidät monen vuoden takaa. Uuden vuoden viettomme oli ihanan leppoisaa.
En voinut olla muistelematta sitä, miten viime uutena vuotena itkin särkynyttä sydäntäni tämän saman ystäväni keittiössä. Silloin itsehillintäni petti vain muutaman minuutin jälkeen siitä, kun olin lasteni kanssa saapunut hänen luokseen. En kauheasti pidä halaamisesta, mutta silloin tuntui hyvältä olla hänen halauksessaan ja rauhoittua.
Tänä vuonna oli myös halausten aika. Rakkaudentäyteisten, vapautuneiden ja iloisten halausten aika. Tultuamme kotiin, kiipustimme keskiyöllä talomme korkeimmalle parvekkeelle katsomaan raketteja. Meillä oli mukanamme kilistelylasit ja pommacia. Kuopuskin jaksoi valvoa ja skoolailla. Parvekkeella halasimme ryhmähalin ja nauroimme kuopuksen:"Ji-pii!"-huudoille. 
Minulla on tästä vuodesta hyvä ennakkoaavistus. <3

Kohti joulua

Kerroin Opettaja-lehden haastattelussa, miten blogini on hyvä indikaattori sille, miten kiire minulla on. Ensin sairastelin ja sitten toipilaana jaksoin juuri hoitaa työni, mutta en muuta. Minä rakastan blogin pitämistä ja haluaisin kirjoittaa tänne paljon useammin, mutta alkutalvesta aika tai voimat ovat loppuneet kesken.

Olisin halunnut kirjoittaa Nepalista paljon enemmän. Olen siellä edelleen unissani. Olisin halunnut kirjoittaa rakkaudesta, koska tiedän sellaisen ilahduttavan monia, mutta en ole ehtinyt. Viikonloppuna olin pahantuulinen ja annoin kipakkuuteni ja temperamenttini räiskyä. Koska olen tuntenut miehen niin kauan, en ole edes yrittänyt esittää parempaa kuin olen. Mies ottaa minut tyynesti. Tänään kysyin häneltä, että tiesikö hän että olisin näin hankala. Hän naurahti tienneensä ja lähti sitten hakemaan minulle valkoista joulukuusta, jota en malttanut ostaa, mutta jonka halusin kovasti. Olemme edelleen kovin rakastuneita ja siitä haluan kirjoittaa imeliä päivityksiä. Ehkä ehdin kertoa vielä Nepalistakin lisää.

Mies ei ole ennen juurikaan viettänyt joulua. Se riemastuttaa minua, koska hänellä ei ole mitään jouluperinnerasitteita. Voimme lähteä luomaan ihan omannäköistämme joulua, jossa on lasten toiveille paljon tilaa. Tänään sytytin kuopuksen pyynnöstä kynttilöitä. Kuljemme kohti joulua.

Ps. Nyt ne ovat paikallislehdessä keksineet laittaa minut ehdokkaaksi Vuoden raumalainen-äänestykseen. Alkujärkytyksen jälkeen olen aika otettu. Tuntuu hyvältä, että Unicef-työni on huomattu. Jos haluat kurkata äänestystä ja muita ehdokkaita, niin linkki on tässä: http://ur.fi/vuoden-raumalainen-2012-aanestys

Aina ei tarvitse jaksaa

Olen uupunut.
Kuluneet päivät ovat olleet tahmeaa mössöä.
Vain vaivoin olen repinyt itseni aamuisin unen houkuttavasta kainalosta.
Kuopus päiväkotiin, minä töihin.
Työpäivät lentävät nopeasti ja sujuvat hyvin,
mutta niiden jälkeen en ole jaksanut mitään.
Keuhkoputkentulehdus.
Poskiontelotulehdus.
Keho sanoo: "Hellitä hetken verran."
Päässä kiehuu syyllisyys: "Aina pitäisi olla toimittamassa jotain."
Toisen antibioottikuurin alkaessa luovutan.
Teen vain välttämättömimmän.
Kuopus päiväkotiin, minä peiton alle.
Kuristan syyllisyydentunteet, jotka eivät edes tule ulkoa päin. 
Ne kumpuavat minun sisältäni ja ovat osa minuun kirjoitettua luterilaista kaavaa.
Murran kaavan ja nukun.
Otan kaiken avun vastaan, mitä saan.
En pyytele anteeksi enkä nöyristele nyt.
Onnellisena käännän kylkeäni 
ja annan armollisen levon kietoa minut höyhenenkevyeen huomaansa.
En vaadi muilta jatkuvaa jaksamista,
miksi itselleen pitäisi olla sen armottomampi?
Ajatusteni siirryttyä oikeille raiteille,
tunnen miten paraneminen alkaa.

Mies sanoo kauniiksi
minua
lommosilmäistä ja kalpeaa.

The Town Walks On By - Kaupunki kulkee ohitsemme

I never get tired of my beautiful hometown. I never get tired of photographing those two men.
***
En väsy kauniiseen kotikaupunkiini. En väsy kuvaamaan noita kahta miestä.

Me sytytettiin koko koti täyteen kynttilöitä

Mies tuli eilen illalla viikon lomaltaan kotiin. Minulla oli ollut hetkelle visio: Koti olisi puhtaanraikas, olisin viikonloppuna käynyt sienimetsällä ja leiponut illaksi sienipiirakkaa sekä ehkä ostanut viiniä piirakan seuraksi. Minä olisin levänneen ja hehkeän näköinen mekossani ja käherretyissä hiuksissani. Romanttinen kynttilänvalo siivittäisi jälleennäkemistämme.

(Ja sitten se totuus: Koti oli kohtuullisen siisti, kun olin lahjonut esikoisen ihan pätevällä summalla hoitamaan asian. Sieniä? He-hee, viikonloppu meni pedissä niistäessä ja yskiessä. Sienipiirakkaa? Kts. viikonlopun aktiviteettini. Levännyt ja hehkeä nainen, kiharoita? Kts. viikonlopun aktiviteettini. Suihkussa jaksoin käydä ja jotain kevyen ehostuksen tapaista räpeltää kasvoihini. Yritin epätoivoisesti piilottaa niistämisestä ärtynyttä ihoani. Tyttäreni sytytti kynttilöitä ympäri kotia. Se paitsi loi ihanan kodikasta tunnelmaa, oli myös minulle armollisempaa. Kynttilänvalossa on kauniimpi. Tosin minun tapauksessani täysi pimeys olisi voinut olla paras vaihtoehto. :)

Laitoin kylppärin lavuaarille tuikun palamaan ja tyttäreni ideoi siihen koristeeksi myös pienen peilin ja sisustushelmet. Eteisessä tunnelmaa loi oppilaaltani lahjaksi saama suuri lyhty. 
Kaksi alimmaista kuvaa ovat makuuhuoneestani.

Nyt menen takaisin huilaamaan ja toivon, että tänään lääkäristä saamani antibioottikuuri alkaisi tepsiä. Onneksi mies on takaisin reissultaan. On rankkaa hoitaa lapsia illat, kun on itse kipeänä, vaikka olenkin saanut apua kuopuksen päiväkotiin viemisten ja hakemisten kanssa.

Ensimmäiset neljä kuukautta

Olimme viikonloppuna lapseni harrastusporukan kanssa risteilyllä. Miehen ystävä oli sunnuntai-iltana satamassa vastassa. Mies lähti siitä suoraan ystävänsä kanssa viikoksi pohjoiseen kalastamaan. 

Eron hetki tuntui pahalta.

Maanantain jaksoin töissä, mutta illalla, kun istuin toisessa kaupungissa opiskelemassa alkoi oloni huonontua nopeasti. Sairastuin vihaiseen syysflunssaan. Dramaattisena ihmisenä löysin asiasta heti syy-seuraussuhteen.

Olemme olleet tänään neljä kuukautta yhdessä. Kiukuttelin miehelle satojen kilometrien päähän. Omaa ikävääni ja huonoa oloani minä häneen purin, vaikka nyt jo nolottaa.

Kun soitin hänelle, oli hän juuri ostamassa minulle tuliaisia. Ei tarvitsisi, mutta ajatus tuntui silti mukavalta.

Alimmassa kuvassa on kirje, jonka sain edellispäivänä. Mies oli postittanut yksitoistasivuisen kirjeensä lohduttamaan minua hänen poissaollessaan.

Kirje on kaunis.

Minulla on ikävä miehen rauhallista läsnäoloa ja hänen seuraansa. Ilman häntä olen levoton ja pahantuulinen. Kuljen hiljaisissa huoneissa ja palelen, vaikka pitäisi pysyä pedissä.

Kaipaan häntä.

Olisipa jo sunnuntai.