Aina vähän toisella tavalla

Talven kylmimpänä päivänä minulle tulee usein halu laittaa hame päälle (en juuri edes käytä hameita). Ehkä talven toiseksi kylmimpänä päivänä haluan yleensä ostaa jäätelöpuikon ja syödä sitä ulkona. Eräänä kesänä en uinut lainkaan, koska vesi oli minusta liian kylmää. Saman kesän syksynä sain kuitenkin päähäni mennä uimaan mereen, kun vesi oli jo oikeasti kylmää.
Nyt kun Suomessa on kuumempaa kuin viiteenkymmeneen vuoteen ja kuuluisi vain uida ja huilata, olen ollut ihmeellisen siivouspuuskan kourissa. Minä olen ihan hyvä siivoamaan, mutta en kertakaikkiaan pidä siitä puuhasta. Nyt olen siivonnut kahtena päivänä koko kesän edestä. Kuljen leuhkana ympäri kotia ja tunnen suurta mielihyvää reippaudestani. Tähän kuuluu tietysti vielä se, että miehen pitää myös ihastella ja ihmetellä tekemääni työtä. (Siis hänen, joka on tehnyt kokonaisen työpäivän erittäin kuumissa olosuhteissa.) Näen, että vielä pitäisi pyyhkiä pieliä ja kaappien ovia, mutta nyt saa tältä päivältä piisata. Laiska töitänsä luettelee eli olen järjestellyt koko kodin, imuroinut, pyyhkinyt pölyt, pessyt lattian ja pessyt vessan sekä pessyt pyykkiä. Lopuksi vielä kuurasin ja puunasin itsenikin. Olen siis hyvinkin ansainnut kupin kahvia. 

(Kuva on viime toukokuun Pietarin matkalta. Pysähdyimme jossain Viipurin ja Pietarin välillä kummalliseen merenrantakahvilaan. Se oli vuorattu sisältä kankaalla ja näytti ihan siltä, kuin siellä alkaisivat häät hetkenä minä hyvänsä. Minun oli pakko ottaa kuva tuosta ihanasta, pienestä yhden kupillisen seuraksi sopivasta kermanekasta.)

Odotusta ja pysähtymistä sekä muutama aarre

Tonttuperhe katsoo toisiaan hieman epätietoisina: "Miten me tähän pölähdettiin?" Kuihtumassa olevat ruusut tuovat henkäyksen kesästä. Jotenkin väärässä paikassa ovat nekin. Monta viikkoa kirpputorilla ihailemani peltipurkki on nyt minun.
Minäkin olen ollut vähän epätietoisena väärässä paikassa tänään. Kun viikon toimittaa asioita täysillä, voi toimeton lauantai tehdä levottomaksi. Puuhailen silti vain pieniä. Minun pitää ottaa hidas päivä tähän väliin. Miehen väärään sanaan nappaan kiinni ja olen heti piikit pystyssä. Ihan tyhmää sellainen. Sitten oivallan: Kun ongelmia ei ole, pitää niitä välillä tehdä aika pienestä. Vähän ajan päästä nauratti jo molempia. Se on joskus tällaista, kun on tätä temperamenttia. Onneksi sopu löytyy nopeasti ja ajatella, huomenna on jo joulukuu!

Worn out/ Kat-ki-poik-ki

The yellow leaves are chasing each other on the sidewalk. I watched them dancing. The Sun is warm, the wind is not. There is a strange restlessness in the air and it caught my pupils, too. I can still feel them sizzling and giggling in my head. I'm happy that I don't have any engagements for this evening. I'm happy I planned tomorrow's lessons before I left work. I'm happy I took care of all the work calls while doing my grocery-shopping. I'm happy I was efficient. I'm happy I have the dinner ready waiting in the fridge. When I came home I tried to find energy from the coffee, nectarines, strawberries and goldenberries. The children's programs will start soon on TV -a small naptime for a tired parent.

Keltaiset lehdet jahtasivat toisiaan jalkakäytävällä. Katsoin niiden piirileikkiä. Aurinko on lämmin, tuuli ei. Ilmassa on outo levottomuus, joka tarttui oppilaisiinkin. Heidän hyörinänsä ja kihinänsä tuntuu takaraivossa ja kehossa. Onneksi illaksi ei ole menoa. Onneksi suunnittelin huomiset tunnit jo töissä. Onneksi hoidin työpuhelut samalla kun olin kaupassa. Onneksi olin tehokas. Onneksi minulla on jääkaapissa ruoka valmiina. Kotona join kahvia. Ahmin energiaa mansikoista, ananaskirsikoista ja nektariinista. Pian alkaa Pikku Kakkonen -väsyneen vanhemman pelastus. Otan tirsat.

Jotain muutakin taisi olla

kurkunpoimija, mansikanpoimija, sipulinperkaaja, tanssien narikkatyttö, leiri-isonen, pianonsoitonopettaja, laulaja, soittaja, maalausmalli, nuorisoiltojenpitäjä, leiriohjaaja, uimaopettaja, lastenhoitaja, ruotsin kielen tukiopettaja, saksan kielen kesäkurssiopettaja, lehdenjakaja, päiväkotiharjoittelija, henkilökohtainen ohjaaja lukiossa, kuvataideopettaja, kasvomaalaustentekijä, museon avoinnapitäjä, opas, jäätelökioskimyyjä,  ravintolatyöntekijä messuilla, ravintolatyötekijä kaljakuppilassa, opettajansijainen, au pair, tiskaaja saksalaisessa konferenssikeskuksessa, paikallis-tv:n juontaja, kielenkääntäjä, runojen kirjoittaja, tapahtumajuontaja, tutkimushaastattelija, uuden oppikokonaisuuden suunnittelija, paikallistv:n mainosten lukija, bloginpitäjä, luokanopettaja, vararehtori, sientenpoimija, karkkikonsulentti, karkkihyllyjen täyttäjä, opettaja ammattiopistossa, opettaja lukiossa, mysteerishoppaaja, kosmetiikkamyyjä, iltapäiväkerho-ohjaaja, kadulla kolikkoja hattuun laulava, kioskimyyjä, kuoronjohtaja, aikuiskouluttaja, harjoitteluohjaaja, siivooja, suomen kielen opettaja, meikkaaja, lipunmyyjä, ovelta ovelle myyjä, pitsiliinan virkkaaja, kirjaston satutuntien pitäjä, kirpputorimyyjä

Olen aina tehnyt paljon töitä ja olen ylpeä siitä. Ei ole ollut vaihtoehtoja. Varmaan muitakin olisi mutta ainakin nuo mitä listassa lukevat. Laitoin sellaiset, mistä on tullut palkkaa, muuten luettelosta olisi tullut pidempi. Tykkään nykyisestä työstäni, mutta välillä löydän itseni haaveilemasta siitä, että jotain muutakin voisi olla.

Haluaisin kulkea salaperäisessä metsässä, tiheiden kuusien alla. Siellä kuuntelisin taivasta ja maata. Kietoisin ympärilleni kertojan viitan. Laatisin tarinoita mahdollisista ja mahdottomista. Kehräisin niistä elantoni. Nyt ei ole sen aika, mutta ehkä joskus. Ehkä joskus on aikaa.

Kummallinen lukukauden aloitus

 Ilta- ja yöpainotteisena ihmisenä nautin lomissa siitä, että saan valvoa pitkään ja aamuisin nukkua pidempään kuin yleensä. Kahdeksasta neljään-rytmi tuntuu ihan aamuihmisten kehittämältä terrorismilta. Minä aloittaisin työn mieluummin kymmeneltä aamupäivällä. Viime yönä uni ei tullut millään silmään. Päivittelin miehen kanssa sitä, miten ei yhtään väsytä. Höpisimme puoli neljään asti aamulla, sitten uni korjasi meidät mukaansa, kunnes kello soi kuudelta. Keitin kahvia ja tein aamutoimet rauhassa. Kuopus suhtautui aamuun yllättävän hyvin. Kai hänellä oli mielessä edellisillan puhuttelut: "Sitten et yhtään aamulla kiukuttele, jos kerran vieläkin olet hereillä!" Kävelimme rauhassa päiväkotiin.
Töissä olin hyväntuulinen ja minulla oli merkillisen hyvä draivi päällä. Työpäivä meni  hujauksessa. Sitten tulin vielä kodin rauhaan jatkamaan töitäni. Hain kuopuksen, kävin hänen kanssaan kaupassa ja tulin kotiin laittamaan ruokaa. Tein triplasatsin lempiarkikeittoamme ja leivoin jopa pasteijoita! (Minä en leivo oikein ikinä enkä tiedä, lasketaanko valmiin voitaikinan käyttäminen leipomiseksi, mutta anyway.) Pasteijoihin laitoin täytteeksi itsekeräämiäni herkkutatteja pakastimesta, kinkkusuikaleita, sipulia, kermaviiliä, soijakastiketta, viherpippuria ja timjamia. Painelin pasteijat haarukalla kiinni ja voitelin ne kananmunalla. Mies oli keittiössä auttamassa ja pitämässä seuraa ja hetken tunsin itseni todelliseksi kodinhengettäreksi. Tunne loppui siihen, kun tajusin ylitäyttäneeni pasteijat ja rypytysvaiheessa täyte pursui kamalannäköisesti pasteijan poimuista. Yritin näyttää ammattimaiselta, kun kaavin ylimääräisiä täytteitä pois. Ruoka maistui muuten ihanalta. 
Angry Birdsejä diggaileva poikani sai mukavan yllätyksen, kun nepalilainen Unicef-ystäväni oli lähettänyt hänelle nepalilaista käsityötä olevan pipon. (Paidan ostin hänelle marraskuiselta Nepalin matkaltani.) 
Kummallisen kiva maanantai!

Millainen on hyvä opettaja?

Opettaja-lehdessä oli tänään juttu blogikirjoittamisestani. Mieleeni tuli pari kuukautta sitten kirjoittamani juttu, jossa pohdin opettajuutta. Kirjoitus on vanhassa blogissani. Tässä linkki kirjoitukseen: http://kirja-ajatuksin.blogspot.fi/2012/08/millainen-on-hyva-opettaja.html

Aina ei tarvitse jaksaa

Olen uupunut.
Kuluneet päivät ovat olleet tahmeaa mössöä.
Vain vaivoin olen repinyt itseni aamuisin unen houkuttavasta kainalosta.
Kuopus päiväkotiin, minä töihin.
Työpäivät lentävät nopeasti ja sujuvat hyvin,
mutta niiden jälkeen en ole jaksanut mitään.
Keuhkoputkentulehdus.
Poskiontelotulehdus.
Keho sanoo: "Hellitä hetken verran."
Päässä kiehuu syyllisyys: "Aina pitäisi olla toimittamassa jotain."
Toisen antibioottikuurin alkaessa luovutan.
Teen vain välttämättömimmän.
Kuopus päiväkotiin, minä peiton alle.
Kuristan syyllisyydentunteet, jotka eivät edes tule ulkoa päin. 
Ne kumpuavat minun sisältäni ja ovat osa minuun kirjoitettua luterilaista kaavaa.
Murran kaavan ja nukun.
Otan kaiken avun vastaan, mitä saan.
En pyytele anteeksi enkä nöyristele nyt.
Onnellisena käännän kylkeäni 
ja annan armollisen levon kietoa minut höyhenenkevyeen huomaansa.
En vaadi muilta jatkuvaa jaksamista,
miksi itselleen pitäisi olla sen armottomampi?
Ajatusteni siirryttyä oikeille raiteille,
tunnen miten paraneminen alkaa.

Mies sanoo kauniiksi
minua
lommosilmäistä ja kalpeaa.