Siinä sairaskertomukseni päällisin puolin ja sitten tärkeämpään asiaan: Mistä moinen sairastelu? Olen aivan varma, että tämä sairastelu on asioiden summa ja minun pitää vain nöyränä käydä tämä läpi. Olen viimeisen vuoden aikana tehnyt positiivisia muutoksia elämääni. Muutoksia, jotka ovat tehneet elämästä kevyempää. Samalla minulta on vapautunut aikaa ja huomiokykyä asioihin, joita pitää vielä korjata. Olen ollut henkisesti kovilla ja nyt kun tavallaan helpottaa, alkaa keho työstää vanhoja ja uusia murheita pois. Tällä hetkellä koen muutaman elämääni liittyvän asian olevan todella epäoikeudenmukaisella tolalla. Pureudun niihin, kunhan paranen.
Olen oppinut sairastamisestani sen, että vaikka mieleni on luja, pitää asioista silti puhua. Ei saa olla väärällä tavalla vahva ja yrittää vain suoriutua ja selviytyä, koska jossain vaiheessa keho viheltää pelin poikki. Suomalaisessa yhteiskunnassa aidoista asioista ja murheista puhutaan vähän. Se on huono asia ja lisää varmasti sairastamista ja syrjäytymistä. Toisaalta yhteiskuntamme on merkillisen sulkeutunut, asioista ei saisi puhua. Pitäisi hymyillä hampaat irveessä ja näyttää, että hyvin menee vaikka ei menisi. Tapani kirjoittaa asioistani julkisesti saattaa ärsyttää, mutta toivon että näistä ajatusteni rippeistä olisi iloa tai parhaassa tapauksessa apua. Ei saa vaieta. Ei saa kärsiä hiljaa eikä yksin.
Ps. Sain yksityishuoneen. Nyt tuntuu hyvältä olla tällä tapaa yksin. Olen niin kipeä ja väsynyt, etten jaksaisi seuraa.
