Minusta tuntuu, että kaikkia joulujuttuja ei ehdi millään tekemään muutaman joulupäivän aikana ellei pidä hurjaa kiirettä. Me jaksotimme joulun puuhia sekä ennen varsinaista joulua että sen jälkeen. Lahjoja ostelen jemmaan pitkin vuotta, joten niiden kanssa ei tullut kauheaa stressiä. Limppua maistelimme jo ennen joulua. Joulukortit ostin Unicefilta ja postitin niin, että ne menivät joulumerkillä varustettuina.
Joulusiivouksen aloitin viikon ennen joulua ja viimeistelin vielä joulun alla. Joulukuusen laitoimme ennen jouluaattoa. Jouluaattona kävimme saunassa, söimme hyvän päivällisen ja joulupukki kävi meillä. Jokainen sai valita, mitä halusi joulupöydässä syödä. Perinteisiä jouluruokia ei juuri ollut, mutta kaikki olivat silti tyytyväisiä ja mikä tärkeintä, ruokaa ei mennyt hukkaan.
Joulupuuron keitin joulupäivän aamupalaksi. Joulupipareita leivoimme vasta tammikuun ensimmäisenä päivänä ja koristelimme niitä sitä seuraavana päivänä. Isältäni saamani enkelikellon kokosimme eilen. Olemme lomalla 7.1. asti, joten on ollut kivaa jakaa joulupuuhia monelle päivälle. Haluan lasteni oppivan suomalaisia jouluperinteitä, mutta en halua olla se vihainen äiti, joka ahdistuneena siivoaa, leipoo, kokkaa ja askartelee, laulaa joululauluja leuanpielet kireinä ja väsyy. Tänä jouluna olen osannut elää hetkessä.
Ennen loman loppua haluan vielä viedä muutamalle haudalle kynttilän sekä valaa uuden vuoden tinoja. (Toivottavasti löydän vielä tinaa jostain.)
Olet oikeassa siinä suhteessa että joulu ei ole yhtä kuin joulunpyhät vaan joulu on jouluun valmistautumista ja joulunviettoa. Itse tosin olen sellainen touhuaja, että piparit ja varsinkin se mulle tärkein eli piparitalo tehdään aina ikivanhan perinteen mukaan Annan päivän aikaan. Tänä vuonna tosin piparit leipoi tyttäreni kun olen itse ollut 18.10. tapahtuneesta autokolarista johtuen hiukan huonokuntoinen. Mutta vaikka Touhuan paljon myös puolikuntoisena (ja puolilla valoilla kuten lapseni sanoisi) niin en ikinä mökötä jouluhommista. Olen lapsena sanonut kaiken kiireen ja sotkun keskellä äidilleni että 'Olispa jo joulu' Äitini ei asiaa ikinä silloin tajunnut ja ihmetteli sitä minulle vielä aikuisena, että miten kauhealta tuntui kun kaikki oli kesken. Olen selittänyt sen myöshemmin hänelle, ajattelen vieläkin samoin. Se tarkoittaa, että kun on joulu niin on tehty mitä on ehditty ja loput saa olla ja nautitaan siitä mitä on. Eli olispa mikä vaan niin hetkestä kiinni ja nauttimaan! Se voi elämäkin olla pienestä kiinni, jopa senteistä kuten itse opin silloin 18.10.2012.
VastaaPoistaMinun elämässäni jouluun on toisinaan liittynyt stressiä, riitoja ja mielipahaa. Olen päättänyt, että minun perheeni ei rasitu joulusta, vaan nauttii siitä. Se on ollut hyvä päätös.
VastaaPoistaOnneksi selvisit kolarista! Tuntuu kauhealta ajatella, mitä olisi voinut tapahtua! Toivottavasti toipumisesi etenee vauhdilla, ystäväni!