perjantai 22. helmikuuta 2013
Ystävänpäivän korukutsut
Pidin äitini kanssa ystävänpäivän korukutsut äitini luona. Tuttumme oli esittelemässä meille Luna-koruja, joita hän myy. Ilta oli todella kiva. Koruesittelyn lisäksi tarjosimme pientä syötävää ja juotavaa. Ohjelmassa oli myös ystävänpäivärunon kirjoittaminen. Jokainen sai sanomalehden, josta piti valita yksi artikkeli. Jutusta poimittiin oman halun mukaan sanoja, jotka ympyröitiin. Tarkoitus oli saada jonkunnäköinen runo aikaan. Lopuksi runot kirjoitettiin kortteihin ja kortit jaettiin sattumanvaraisesti, joten jokainen sai oman ystävänpäiväkortin. Omassa kortissani oli seuraavanlainen runo:
Saivat tyttären.
Perheen Mimosa,
haltioissaan hoitaa, pusuttelee.
Kovasti kyseli,
toiveissa sisko.
Kutsuttu lempinimensä mukaan,
oli myös Mimosa
tuolloin.
Tarjottavina oli muun muassa ystävänpäivärinkuloita, koristeltuja vaahtokarkkeja ja ystävänpäiväleipiä. Toiseksi ylimmässä kuvassa on rinkuloita, joiden ohjeen mukailin siskoltani.
Ystävänpäivärinkulat:
Tarvitaan voitaikinaa, tuorejuustoa ja kinkkusuikaleita.
Vähän sulanut voitaikinalevy kaulitaan puolitoistakertaiseksi. Se voidellaan tuorejuustolla (itse käytin valkosipulin makuista). Tuorejuuston päälle ripotellaan kinkkusuikaleita. Levy kääritään rullaksi ja laitetaan hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Rullasta leikataan siivuja (kuin kääretortusta) ja ne paistetaan uunissa parissasadassa asteessa, kunnes ovat saaneet väriä pintaan. Minulla oli kaksi pakettia voitaikinaa ja siitä tuli tosi paljon rinkuloita. Mies vei niitä seuraavana päivänä töihinkin.
Ystävänpäivän vaahtokarkit (neljäs kuva) valmistuvat niin, että vaahtokarkki laitetaan grillivartaaseen. Sitten se kastetaan sulatettuun suklaaseen ja suklaan päälle ripotellaan nomparelleja.
Ystävänpäivän leivät, jotka ristin ystävänpäivän jolliksi (kolmas kuva) valmistuvat tavallisesta paahtoleivästä, jonka väliin laitoin ruohosipuli-tuorejuustoa, lauantaimakkaraa ja kurkkua. Lopuksi leikkasin leivät neljään osaan ja koristelin cocktailtikkuun pujotetulla kirsikkatomaatin puolikkaalla.
Kuohuvana juomana tarjoilimme karpalolikööriä, jonka päälle kaadettiin reilusti karpalokivennäisvettä. Vieraat saivat ottaa lasit mukaansa "matkamuistoiksi". Keskenään erilaiset lasit oli keräilty kirpputoreilta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihania koruja ja herkkuja. :-)
VastaaPoistaMinun täytyy jossain vaiheessa kuvata ne korut tänne, jotka itse ostin.
VastaaPoista