Tällä kertaa Viipuri ei tuntunut lohduttomalta eikä pelottavalta, mutta kiehtova se oli edelleen. Mielen pohjalla kaihersi kummallinen haikeuden tunne. Pehmeiden slaavilaisten äänteiden sijaan tässä kaupungissa voitaisiin puhua suomea. Voi, miten hirveältä ihmisistä on tuntunut, kun he joutuivat sota-aikana jättämään kotiseutunsa...
Eikä siitä ole edes monta vuosikymmentä.
Ihanaa lukea jälleen blogiasi! Arvaa, onko ollut pitkä puolivuotinen, kun olen uskollisesti käynyt tarkistamassa, josko olisi jotakin luettavaa. :) Kiva, että voit(te) hyvin ja elämä on mallillaan!
VastaaPoistaHanna
Kiitos Hanna! Ihanaa, kun joku jaksaa lukea näitä sekalaisia juttujani. Toivottavasti ehdin kirjoittamaan nyt kesällä usein blogiani ja toivon, ettei enää tulisi näin pitkää taukoa.
PoistaMukavaa alkanutta viikkoa sinulle!