Räytymishetki

Kauhea finni naamassa. Tukka näytti likaiselta, epämääräiseltä rotalta, vaikka just mä sen pesin. Pyörä kulki tahmeasti, ihan kuin peruskuntoni olisi päivässä hävinnyt. Hiki, vilu, punainen, turpea naama. Mahaläskit, jotka melkein viistivät katua kun ajoin pyörällä. Ruma, tyhmä, tehoton, turha. Kaikki otti päähän.
Kotona sain syödä neljä palaa appelsiinisuklaata ihan mielenterveyslääkkeeksi. Sain juoda kaksi kuppia kahvia. Sain inhota itseäni ja oloani. Ei huvittanut itkeä tai raivota. Menin peiton alle kurjaa tunnetta piiloon. Annoin itselleni luvan räytyä oikein urakalla. Katsoin kelloa. Minulla oli tasan puoli tuntia aikaa rypeä kamaluudessani.

Puolen tunnin jälkeen oli räytymisaikani täynnä. Pistin finnin päälle peitepuikkoa. Kampasin hiukset eri lailla ja yhtäkkiä ne näyttivät taas ihan siedettäviltä. Vaihdoin päälleni mukavat, siistit vaatteet, joissa tuntui hyvältä. Laitoin puuteria, huulikiiltoa ja hajuvettä. Sitten puin ylleni parhaan asusteeni. Se on sellainen, että nostetaan leuka pystyyn. Katsotaan itseä peilistä ja lakataan ruikuttamasta tyhjästä. Sanotaan itselle:"Minä en ole tällainen räytyjä. Minä olen ihan fiksu, kiva, hyväntahtoinen ja siistinnäköinen ihminen. Minä riitän näin." 

Joskus on pakko vähän räytyä, jotta voi taas olla iloinen. Thank you hormons. I "love" you!