Unia, jotka purkavat

Kulunut vuosi on ollut kiinnostava, mutta raskas. En ollut ikinä ajatellut ryhtyväni rehtoriksi, mutta nyt on ensimmäinen vuosi takana. Olen oppinut valtavasti joka päivä ja olen joutunut opettelemaan valtavasti joka päivä. Vastuullani ovat koulun kaikki toiminnot eli perus- ja esiopetuksen lisäksi myös keittiö, siivous, iltapäiväkerho, kanslia ja kiinteistöasiat. Lisäksi on paljon paperitöitä, apurahojen hakemista, erilaisten suunnitelmien tekemistä ja päivittämistä ja muita juoksevia asioita. Olen tykännyt.

Vuoden aikana kertynyt stressi purkautuu outoina unina. Eräänä yönä näin unta, että minulla oli todella paljon hiuksia ja jotain erikoista hiusvahaa. Tein kampauksen, joka sisälsi muun muassa monia erilaisia patalappuja.

Viime yö oli tuskainen. Ensin näin unta siitä, että poikani oli leirillä Ruotsissa. Olin mukana, mutta minun piti käydä Suomessa ja palata nopeasti takaisin Ruotsiin. Merimatka meni hyvin. Suomessa hyppäsin taksin kyytiin, koska minulla oli kiire paluulaivaan. Ajaja oli venäläinen nainen, jolla oli turkki päällä ja kultaisia koruja. Hän ei kuitenkaan yhtäkkiä osannut ajaa laivarantaan, vaikka yritin ohjatakin. Astuin autosta ulos ja sitten hän vain katosi. Myöhemmin unessani näin, miten hän istui sekopäisen näköisenä sotkuisessa yksiössään ja nauroi ilkeästi. 

Menin läheiseen hotelliin ja yritin kauhuissani selittää, mitä oli käynyt. Ynseä miesvirkailija halusi ymmärtää minut tahallaan väärin ja väitti minun yrittävän saada pimeää taksia. Olin unessa aivan epätoivoinen ja mietin, miten poikani heräisi enkä minä olisi paikalla. Seuraavakaan virkailija ei ymmärtänyt, mutta kolmas auttoi. Olin jo mielessäni laatimassa tulikivenkatkuista palautekirjelmää hotellinjohdolle, mutta se jäi ja siihen unenikin katkesi.

Naapuritalon katon lokeilla on jotain riitaa, ne herättävät minut usein öisin.

Aamuyöllä näin vielä levottoman unen, jossa olin treffeillä miehen kanssa, josta en pitänyt ollenkaan. Olimme taidenäyttelyssä. Siellä oli interaktiivinen osuus, jossa piti kirjoittaa oma nimikirjoitus ja se ilmestyisi sitten kankaalle kirjailtuna. Yhtäkkiä en osannut kirjoittaa nimeäni. Koko ajan joku kirjain puuttui ja teksti meni vinoon. Lopulta en enää muistanut nimeäni, vaan tein vain haaleita viivoja. Samalla työnsin miestä kauemmaksi minusta.

Jos en tuntisi itseäni, voisi näistä unista huolestua. Vuosien kokemuksella tiedän kuitenkin pääni toimivan näin. Se työntää sekavina unina stressiä pois ja puhdistaa kaikkea sitä tahmaa, mitä alitajuntani on tietämättäni punonut.

(Kuva on viime syksyltä. Se on otettu häistä, jotka pidettiin Rauman vesitornissa.)