Incognito

Uudet silmälasit, elämäni ensimmäiset.
Uusi hattu, laukku, poncho.
Hiusten värikin on taas vaihtunut.

Levottomuuteni on hellittänyt vähän,
mutta mihinkään se ei minusta katoa.

Onneksi levotonkin voi olla onnellinen.
Ei näin kauniina päivänä muuta osaakaan.

Teki mieli leikkiä
ja naamioitua.

Itseänikin naurattaa
kuvissa näkyvä 
mummuntapainen,
mummunnäköinen.

Illan tullen tuli jo yökin

Ehkä tämä virhe pitää muutaman kerran vuodessa tehdä: Antaa itsensä upota kirjaan niin, että aika menettää merkityksensä. Huono puoli on se, että kun kirja on loppu (tällä kertaa kolmelta yöllä), on unikin loppu.

Yritän liikkua kodissa hiljaa, jotta en herättäisi muita. Ulkona raakkuu aamunvirkku varis. Hitaasti nouseva aurinko värjää pilven riekaleiden vatsat valollaan. Hauras aamu on pastellia, hailakkaa keltaista ja vaaleanpunaista.

Michael Cunninghamin Illan tullen-niminen kirja on hyvä, yllätyksellinen, monipuolinen ja sujuva. Sitä lukiessa huomaa nopeasti, miten huolellisesti taustatyö on tehty esimerkiksi taidetta koskevissa asioissa. Kirja on lukemisen arvoinen. 

Jäin lukukokemuksen jäljiltä vähän hölmistyneeksi ja surulliseksi. Haikeus ei silti vienyt yöuniani, vaan se että kun uniaika menee ohi, se menee ohi. Kokemuksesta tiedän, että viimeistään päivällä alkaa nukuttaa. Nyt kuitenkin valvon ja nautin heinäkuun lopun heräilevästä aamusta.

Lainattuja sanoja

"Pitkästä aikaa pidän lomaa: makaan ja luen. En ole suonut itselleni tätä ylellisyyttä herran aikoihin. Kirja on minulle todellinen loma, enemmän kuin matka ohjelmineen, nähtävyyksineen, aamiaisineen ja ihmisineen. Lukea rauhassa. Mikään ei vedä sille vertoja. Paitsi rakastelu tietenkin."

Ote on yhdestä lempikirjoistani, Eeva Kilven Naisen päiväkirjasta. Joskus pitää lainata sanoja, kun en osaisi itse sanoa paremmin.

Männistön Lippakioski

Olen monta vuotta tuijotellut kotikulmillani tyhjänä olevaa nostalgista lippakioskia ja salaa toivonnut, että se heräisi henkiin.
Tänä kesänä toiveeni toteutui, kun keltainen kioski pitkästä aikaa avasi ovensa.
Myytävänä on esimerkiksi suussasulavaa jäätelöä, vohveleja sekä nostalgisuutta henkiviä makeisia ja limonaadeja. Vanhanajan pannukahvi tarjotaan somista posliinikupeista.

Asiointi hyvän palvelun lippakioskissa on elämys. 
Toivonkin, että raumalaiset ja Raumalla vierailevat kävisivät kioskilla jo ihan kannatuksen vuoksi. Haluaisin nimittäin tulevaisuudessakin hakea jätskihampaan kolottaessa ihania Jätskibaari Vohvelin jäätelöitä, joilla ei ole mitään tekemistä kaupan esanssijätskien kanssa. 
Männistön Lippakioski on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin. 

Lisää voi kurkata vaikkapa tästä: https://www.facebook.com/mannistonlippakioski

Yhdessä

Olen nainen, jolla on vahva tarve itsenäisyyteen. Nuoruuden avioliiton jälkeen en ole juuri tehnyt hankintoja kenenkään kanssa yhdessä. Minulle ei olisi tullut mieleenkään perustaa yhteistä tiliä. Kotini ja irtaimistoni omistan yksin. En halua sitoa omaisuuttani kenenkään kanssa.

Tänään tein kuitenkin toisin. Rauman Pyhän Ristin kirkon viereisessä aitassa oli taidenäyttely. Menin sinne miehen kanssa hetken mielijohteesta. Vielä suuremman spontaaniuden puuskassa ostimme yhdessä taulun, josta molemmat pitivät. En muista enää taiteilijan nimeä, enkä taulun nimeä (Olisiko ollut Veden voima?). Tämä on kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen ensimmäinen yhteinen hankintamme. Hieno hankinta. On hyvä mieli.

Unia, jotka purkavat

Kulunut vuosi on ollut kiinnostava, mutta raskas. En ollut ikinä ajatellut ryhtyväni rehtoriksi, mutta nyt on ensimmäinen vuosi takana. Olen oppinut valtavasti joka päivä ja olen joutunut opettelemaan valtavasti joka päivä. Vastuullani ovat koulun kaikki toiminnot eli perus- ja esiopetuksen lisäksi myös keittiö, siivous, iltapäiväkerho, kanslia ja kiinteistöasiat. Lisäksi on paljon paperitöitä, apurahojen hakemista, erilaisten suunnitelmien tekemistä ja päivittämistä ja muita juoksevia asioita. Olen tykännyt.

Vuoden aikana kertynyt stressi purkautuu outoina unina. Eräänä yönä näin unta, että minulla oli todella paljon hiuksia ja jotain erikoista hiusvahaa. Tein kampauksen, joka sisälsi muun muassa monia erilaisia patalappuja.

Viime yö oli tuskainen. Ensin näin unta siitä, että poikani oli leirillä Ruotsissa. Olin mukana, mutta minun piti käydä Suomessa ja palata nopeasti takaisin Ruotsiin. Merimatka meni hyvin. Suomessa hyppäsin taksin kyytiin, koska minulla oli kiire paluulaivaan. Ajaja oli venäläinen nainen, jolla oli turkki päällä ja kultaisia koruja. Hän ei kuitenkaan yhtäkkiä osannut ajaa laivarantaan, vaikka yritin ohjatakin. Astuin autosta ulos ja sitten hän vain katosi. Myöhemmin unessani näin, miten hän istui sekopäisen näköisenä sotkuisessa yksiössään ja nauroi ilkeästi. 

Menin läheiseen hotelliin ja yritin kauhuissani selittää, mitä oli käynyt. Ynseä miesvirkailija halusi ymmärtää minut tahallaan väärin ja väitti minun yrittävän saada pimeää taksia. Olin unessa aivan epätoivoinen ja mietin, miten poikani heräisi enkä minä olisi paikalla. Seuraavakaan virkailija ei ymmärtänyt, mutta kolmas auttoi. Olin jo mielessäni laatimassa tulikivenkatkuista palautekirjelmää hotellinjohdolle, mutta se jäi ja siihen unenikin katkesi.

Naapuritalon katon lokeilla on jotain riitaa, ne herättävät minut usein öisin.

Aamuyöllä näin vielä levottoman unen, jossa olin treffeillä miehen kanssa, josta en pitänyt ollenkaan. Olimme taidenäyttelyssä. Siellä oli interaktiivinen osuus, jossa piti kirjoittaa oma nimikirjoitus ja se ilmestyisi sitten kankaalle kirjailtuna. Yhtäkkiä en osannut kirjoittaa nimeäni. Koko ajan joku kirjain puuttui ja teksti meni vinoon. Lopulta en enää muistanut nimeäni, vaan tein vain haaleita viivoja. Samalla työnsin miestä kauemmaksi minusta.

Jos en tuntisi itseäni, voisi näistä unista huolestua. Vuosien kokemuksella tiedän kuitenkin pääni toimivan näin. Se työntää sekavina unina stressiä pois ja puhdistaa kaikkea sitä tahmaa, mitä alitajuntani on tietämättäni punonut.

(Kuva on viime syksyltä. Se on otettu häistä, jotka pidettiin Rauman vesitornissa.)

Olohuoneesta näkee loman

Kesä tekee kotiin pesän, joka jatkuu parvekkeelle asti. Silmä näkee kauneutta tutuissa tavaroissa, kukannupuissa, kissan auringossa hohtavassa turkissa.  Lomaolo hiipii mieleen ja pitkä talvi tuntuu kaukaiselta. Tekee mieli laittaa kukkaseppele päähän ja tanssia olohuoneen ympäri, kuten viime lauantaina, kun ilakoin ikääntymistäni.

Kadonnutta kaipaamassa / Nostalgia

Mansikoita kasvaa vieläkin samoissa paikoissa. Mökki on aina näyttänyt vanhalta, mutta joskus se oli valkoinen. Tupakansavu kulkee sisään tai ulos. Ei siitä henno sanoa. 

Jokin sydämessä nytkähtää, kun oma lapsi yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin kävelee tuttua kivipolkua. Niin varovasti, kaupungissa kasvanut. Ei tiedä, että äiti osaa vieläkin ulkoa ne kivet, jotka liikkuvat.

Lapsuuden naapuri auttaa kukkien poimisessa -ota vielä näitäkin... ja näitä! Metsäänkin ehditään. Yli kuudenkymmenen vuoden kokemuksella hakee metsän kultaisen aarteen ajattelematta, vaistolla. 

Mies näyttää viljelmiään ylpeänä ja jakaa omastaan. Poimitaan yhdessä mansikoita, salaattia, tilliä, persiljaa ja nostetaan kauniin punaisia perunoita. Hän kaivaa maasta varovasti minulle vielä maksaruohonkin, kun tuumin, että sellainen olisi pihalla kiva. 

Kaikesta yltäkylläisyydestä pyörällä huolehdin kotimatkalla, että huomasinko edes kiittää. Sisko lohdutti, että ainakin hän kiitti. 

Kotona mieli on nostalginen. Laitan kukat maljakkoon. Kokkaan antimista puhdasta lähiruokaa, joka on aina ollut samanlaista, ennen kuin luomusta kuultiinkaan. 

Kaipaan, kaipaan, kaipaan, mutta vähemmän mitä pelkäsin. Ei mikään oikeasti ole kadonnut. Siellä se on kaikki sydämessäni, sieluni maisemassa, sisälläni. Yksi on varmaa. Muita autetaan samalla tavalla kuin silloinkin, kun itsekkyyteen ei ollut vielä varaa.