Big Brother-Show

Huomasin, että sairaalahuoneessani on videokamera, joka osoittaa sänkyyni. Sain siitä heti ajatuksia.
Minua on aina kiinnostanut esiintyminen, joten tässä olisi nyt tilaisuuteni! Aluksi otin tiukan katseen kameraa kohti, jotta toisella puolella ymmärrettäisiin lähetyksen alkavan. Ensimmäinen ohjelmanumeroni olisi pantomiini. Yleisö saisi arvata mitä eläintä esitän.

Availin ja suljin suutani hitaasti ja esitin käsieni olevan evät. Aika helppo, kultakala tietenkin. Sitten esitin mittarimatoa, jolloin toisen käden etusormi ja peukalo "mittailivat toista" käsivarttani. Sen jälkeen esitin innokasta koiranpentua, joka läähättää ja heiluttaa häntää.

Aloin tuntea taiteellista kriisiä, kun tajusin että olin ehkä aliarvioinut yleisöni, olihan kameran toisella puolen luultavasti aikuisia terveydenalan ammattilaisia. Oikein nolotti, kun en ollut huomannut sitä jo ohjelmani aluksi. Minun piti toki tarjota haasteellisempaa katsottavaa faneilleni. Onneksi keksin ratkaisun pian. Koska esiinnyin sairaalassa, olisi luontevaa että myös esittämilläni pantomiimihahmoilla olisi jokin vaiva. Niinpä esitin vielä ilmavaivoista kärsivää apinaa, alkoholisoitunutta kissaa ja nikotiiniriippuvaista papukaijaa. Tämän loisteliaan alun jälkeen oli mainoskatkon vuoro. Ennen mainoskatkoa näytin kameraan paperille kirjoittamiani viestejä. Niissä luki:"Terveisiä äidille!" "Elli, maksa velkasi!" ja "Hyvää syntymäpäivää siskoni!" Kaksi viimeistä olivat kyllä tosi ovelia, koska oikeasti en tunne ketään Elliä eikä minun siskollanikaan ole syntymäpäivää nyt.

Mainoskatkolla esitin Snellmanin makkaramainosta "Tehdään, kuin itselle tehtäisiin." Otin polvisukkani ja tungin siihen nenäliinoja ja toisen sukan. Sitten katsoin ihailevasti valmistamaani makkaraa ja söin sen suurella nautinnolla.

Mainoskatkon jälkeen oli vuorossa psykologinen trilleri. Siinä otin hidastetusti hiuksen päästäni, loin synkkiä katseita kameraan ja sitten käsinkosketeltavan hiljaisuuden saattelemana tein hiukseen kolme solmua. Solmujen jälkeen puhalsin hiuksen herkästi kädestäni lattialle, katsoen samalla silmäripsieni lomista kaihoisasti kohti kameraa. Kun pääsin tässä elokuvassa kahdennenkymmenennenkolmannen hiuksen kohdalle, alkoi vatsaani kivistää ihan kauheasti. Siitä pääsinkin aasinsillan kautta seuraavan ohjelman eli Nolojen vartalojen pariin. Esittelin eri kehonosiani kameralle ja näytin perään aina tosi nolostunutta ilmettä. Siitä matka jatkui parisuhdeohjelman pariin, jossa piristin parisuhdettani ottamalla kameran edessä kännykällä itsestäni pikkutuhmia kuvia, joita lähetin miehelleni.

Puettuani vaatteet takaisin päälleni, oli shown taiteellisen osuuden vuoro. Olen joskus nähnyt telkkarista, miten taiteilija "maalaa" hiekalla taideteoksia tasaiselle alustalle. Minulla ei ollut hiekkaa, mutta ajattelin, että peili ja hammastahna ajaisivat saman osuuden. Käänsin kameran peiliin päin ja aloin piirtää sormella ja hammastahnalla hienoja kuvioita peiliin. Hammastahna kuivui harmillisen nopeasti, vaikka pursotin peiliin koko tuubillisen. Kuvasta ei tullut ihan sitä, mitä odotin mutta kivan surrealistisen lisän tuo peili toi tähän huoneeseen.

Lopuksi päätin vielä esittää siivousohjelmaa, jossa siivotaan aivan järkyttävässä kunnossa oleva sairaalahuone. Ikävä kyllä voimani loppuivat siinä vaiheessa, kun olin ripotellut kaikki löytämäni paperit pitkin huonetta, kun olin saanut kaadettua kaikki huoneesta ja vessasta löytämäni nesteet lattialle ja kun olin piirtänyt laukustani löytämälläni huulipunalla seiniin ja ikkunaan. Kaikkeni antaneena näyttelijänä, käsikirjoittajana ja taiteilijana kaaduin sotkun keskelle sänkyyn ja tyydyin vain vilkuttamaan faneilleni ohjelman loppumisen merkiksi. En ollut jaksanut tehdä lopputekstejä, joten näytin ohjelman viimeiset viisi minuuttia eilistä Satakunnan Kansaa kameraa päin.

Tällaisia ajatuksia siis sain huomattuani sairaalahuoneessani kameran. Oikeasti en tietenkään toteuttanut mitään noista asioista, koska minä en ole mikään sekopää, vaan hyvin käyttäytyvä, vakavasti otettava aikuinen nainen.

Siksi kamera tallentaa vain nuutuneen potilaan, joka silloin tällöin huokailee, katsoo mietteissään kauas kaukaisuuteen ja ottaa välillä elegantin siemauksen kivennäisvettä.