Lombardo muutti meille

Minä olen taas kipeänä. En silti murehdi, koska tämä sairaus vaikuttaisi rehelliseltä räkätaudilta kuumeen kera kuorrutettuna. Olin puolitoista kuukautta tässä välissä jo terveenä, joten nyt välttynen sairaalareissulta.
Kamalinta on ollut kirjoittaa todistuksia tämän kuumeesta pehmeän pään kanssa. Todistuksissa on kova homma, koska jokaiselle oppilaalle kirjoitetaan sanallinen todistus. Jokaisesta oppiaineesta kirjoitetaan muutama lause. Sain monen tunnin urakan valmiiksi tänään ja kuumeesta huolimatta olo on huojentunut.
No, murheet sikseen ja päivän ilonaiheisiin:
Tytär tuli koulusta pitkän ja hoikan kasvin kanssa. Eräs oppilaani oli lähettänyt minulle Lombardo-nimisen chilin. Se on ihkaensimmäiseni ja ihastuin siihen heti! Lisäksi sain Lombardon tai jonkun hänen sukulaisensa jo kypsiksi asti saattamia chilejä. Ne tulevat maistumaan ihanilta saalateissa, keitoissa ja leivän päällä.
Tytär toi minulle koululta myös pyytämiäni papereita, joiden joukosta tipahti iloisen punainen kortti:
Mailman parhaalle opettajalle. Kuusi oppilastani olivat askarelleet ja kirjoittaneet minulle Parane pian-kortin. Tulin näistä yllätyksistä tosi iloiseksi ja minulle tuli pidetty ja tärkeä olo. Hyvä mieli toivottavasti ajaa kuumeen pois!

Ps. Viime maanantaina tuli minulle ja miehelle ensimmäinen yhteinen vuosi täyteen. Olin silloin miehelle niin vihainen, ettei tehnyt mieli rustata mitään vaaleanpunaista blogipostia tänne. Nyt kun olen taas hyvällä tuulella, tuntuu kivalta kirjoittaa asiasta. Ensimmäinen vuosi! <3

Vaaleanpunaisen kaipuu

Mustaa, mustaa, mustaa. Siinä on tiivistettynä vaatekaappini sisältö. Ostan välillä värikkäitäkin vaatteita, mutta en yksinkertaisesti oikein viihdy niissä. Yritänkin tuoda olemukseeni väriä erilaisilla asusteilla. Viime aikoina minulla on ollut hurja kaipuu vaaleanpunaiseen. Ei sellaiseen räikeään eikä vauvamaiseen, vaan hieman hienostuneempaan, haalistuneempaan. Virkkasin itselleni hiuskoristeen. Se on juuri kaivatun värinen.

Silloin aika pysähtyi

Kun astuimme veneestä saarelle, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt siihen paikkaan. Kello kävi takaperin vuosikymmenien verran. Minä heitin aikataulut ja suunnitelmani menemään ja aloin elää lasten aikaa. Päivärannan torppa Nurmeksessa, Rauman saaristossa oli lempeän karu ja täynnä historian kerroksia. Saunan tuoksu heitti minut 1980-luvulle, lapsuuteni kesiin, niin sama tuoksu siellä oli kuin mummulan saunassa aikoinaan. Mietin, millaisia talvet saaristossa olivat. Mietin torpan viimeistä asukasta, iäkästä mummoa, joka vuonna 2002 jätti torpan sairastumisensa vuoksi. Huomaan yhtäkkiä olevani sietämättömän intreseerattu entisaikojen Rauman saaristolaiselämästä.

(Olin oppilaideni kanssa Nurmeksessa leirikoulussa. En unohda tätä kokemusta koskaan. Toivottavasti hekään eivät unohda!)

Jotain muutakin taisi olla

kurkunpoimija, mansikanpoimija, sipulinperkaaja, tanssien narikkatyttö, leiri-isonen, pianonsoitonopettaja, laulaja, soittaja, maalausmalli, nuorisoiltojenpitäjä, leiriohjaaja, uimaopettaja, lastenhoitaja, ruotsin kielen tukiopettaja, saksan kielen kesäkurssiopettaja, lehdenjakaja, päiväkotiharjoittelija, henkilökohtainen ohjaaja lukiossa, kuvataideopettaja, kasvomaalaustentekijä, museon avoinnapitäjä, opas, jäätelökioskimyyjä,  ravintolatyöntekijä messuilla, ravintolatyötekijä kaljakuppilassa, opettajansijainen, au pair, tiskaaja saksalaisessa konferenssikeskuksessa, paikallis-tv:n juontaja, kielenkääntäjä, runojen kirjoittaja, tapahtumajuontaja, tutkimushaastattelija, uuden oppikokonaisuuden suunnittelija, paikallistv:n mainosten lukija, bloginpitäjä, luokanopettaja, vararehtori, sientenpoimija, karkkikonsulentti, karkkihyllyjen täyttäjä, opettaja ammattiopistossa, opettaja lukiossa, mysteerishoppaaja, kosmetiikkamyyjä, iltapäiväkerho-ohjaaja, kadulla kolikkoja hattuun laulava, kioskimyyjä, kuoronjohtaja, aikuiskouluttaja, harjoitteluohjaaja, siivooja, suomen kielen opettaja, meikkaaja, lipunmyyjä, ovelta ovelle myyjä, pitsiliinan virkkaaja, kirjaston satutuntien pitäjä, kirpputorimyyjä

Olen aina tehnyt paljon töitä ja olen ylpeä siitä. Ei ole ollut vaihtoehtoja. Varmaan muitakin olisi mutta ainakin nuo mitä listassa lukevat. Laitoin sellaiset, mistä on tullut palkkaa, muuten luettelosta olisi tullut pidempi. Tykkään nykyisestä työstäni, mutta välillä löydän itseni haaveilemasta siitä, että jotain muutakin voisi olla.

Haluaisin kulkea salaperäisessä metsässä, tiheiden kuusien alla. Siellä kuuntelisin taivasta ja maata. Kietoisin ympärilleni kertojan viitan. Laatisin tarinoita mahdollisista ja mahdottomista. Kehräisin niistä elantoni. Nyt ei ole sen aika, mutta ehkä joskus. Ehkä joskus on aikaa.

Kööhä ämmä keitt

Ruppe olema melkke vakio, et kakstoist päivä enne palkka ova raha vähis. Täyty ruvet laskema eorojas ja pare olis, jos ruuanki sais mahdollisimma helvolttas. Tänäpe syätti kööhä ämmä keitto ja lykkäsi siihe kaikke mahdollist, mitä kotto löysi.

Mul ol yks sipula ja muutama valkosipulikyns. Eilissi uunijuureksi ol kouralline ja porkkanoitaki löysi kaapist. Paistoi sipuli ja heiti liämikuutio perähä. Sit pisti ne uunijuurekse fölihi. Toisel levyl keiti porkkanoi. Lopult kippasi kaik samaha kattilaha. Sit laitoi sin kantarellituarejuustojämä. Turkkilaist jugurttiaki löörys, sitä pisti pari lusikallist. Viherpippuri ja mustapippuri hianonsi kans joukkoho. Men sin sit loraus kermaki. Kaike pisti siliäks sauvasekottimel. Fryyssist löysi patonki ja se soves keito lisseks. Tul kyl eine verra hyvä soppa, vaik itte sano. Kauneudel tätä ruaklaji ei gyl ol pilat! Tyytyväisin oltti vatta killullas ruua jälkke. Mnää pisti käre kyynärpäit myäte ristihi: Luajan giitos huamen o tilipäev!

Aina on jotain kohinaa

Ihmisten, jotka eivät koskaan ole yksin pitäisi olla.
Ympäröivä maailma saisi vaimentua niin, että voisi kuulla kirkkaasti ajatukset oman päänsä sisältä.
Jos aina on jotain kohinaa, niin miten sitä kohta enää tuntee itseään, jos ei koskaan ehdi kohdata itseään?

Maailman ilmakehässä on kuulemma yksi prosentti alkuräjähdyksen jäljiltä jäänyttä kohinaa.
Joskus harvoin kuvittelen kuulevani sen, mutta sitten soi puhelin tai ovikello. 
Kohina peittyy muihin ääniin, ajatukseni hajoavat, hetki on mennyttä.
Silloin toivon, että olisin yksin. 
Lepäisin hiljaisuudessa, mietteissäni ja siinä yhden prosentin kohinassa.

(Kuva on Vuojoen kartanon rappusista.)