Lombardo muutti meille

Minä olen taas kipeänä. En silti murehdi, koska tämä sairaus vaikuttaisi rehelliseltä räkätaudilta kuumeen kera kuorrutettuna. Olin puolitoista kuukautta tässä välissä jo terveenä, joten nyt välttynen sairaalareissulta.
Kamalinta on ollut kirjoittaa todistuksia tämän kuumeesta pehmeän pään kanssa. Todistuksissa on kova homma, koska jokaiselle oppilaalle kirjoitetaan sanallinen todistus. Jokaisesta oppiaineesta kirjoitetaan muutama lause. Sain monen tunnin urakan valmiiksi tänään ja kuumeesta huolimatta olo on huojentunut.
No, murheet sikseen ja päivän ilonaiheisiin:
Tytär tuli koulusta pitkän ja hoikan kasvin kanssa. Eräs oppilaani oli lähettänyt minulle Lombardo-nimisen chilin. Se on ihkaensimmäiseni ja ihastuin siihen heti! Lisäksi sain Lombardon tai jonkun hänen sukulaisensa jo kypsiksi asti saattamia chilejä. Ne tulevat maistumaan ihanilta saalateissa, keitoissa ja leivän päällä.
Tytär toi minulle koululta myös pyytämiäni papereita, joiden joukosta tipahti iloisen punainen kortti:
Mailman parhaalle opettajalle. Kuusi oppilastani olivat askarelleet ja kirjoittaneet minulle Parane pian-kortin. Tulin näistä yllätyksistä tosi iloiseksi ja minulle tuli pidetty ja tärkeä olo. Hyvä mieli toivottavasti ajaa kuumeen pois!

Ps. Viime maanantaina tuli minulle ja miehelle ensimmäinen yhteinen vuosi täyteen. Olin silloin miehelle niin vihainen, ettei tehnyt mieli rustata mitään vaaleanpunaista blogipostia tänne. Nyt kun olen taas hyvällä tuulella, tuntuu kivalta kirjoittaa asiasta. Ensimmäinen vuosi! <3

Vaaleanpunaisen kaipuu

Mustaa, mustaa, mustaa. Siinä on tiivistettynä vaatekaappini sisältö. Ostan välillä värikkäitäkin vaatteita, mutta en yksinkertaisesti oikein viihdy niissä. Yritänkin tuoda olemukseeni väriä erilaisilla asusteilla. Viime aikoina minulla on ollut hurja kaipuu vaaleanpunaiseen. Ei sellaiseen räikeään eikä vauvamaiseen, vaan hieman hienostuneempaan, haalistuneempaan. Virkkasin itselleni hiuskoristeen. Se on juuri kaivatun värinen.

Silloin aika pysähtyi

Kun astuimme veneestä saarelle, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt siihen paikkaan. Kello kävi takaperin vuosikymmenien verran. Minä heitin aikataulut ja suunnitelmani menemään ja aloin elää lasten aikaa. Päivärannan torppa Nurmeksessa, Rauman saaristossa oli lempeän karu ja täynnä historian kerroksia. Saunan tuoksu heitti minut 1980-luvulle, lapsuuteni kesiin, niin sama tuoksu siellä oli kuin mummulan saunassa aikoinaan. Mietin, millaisia talvet saaristossa olivat. Mietin torpan viimeistä asukasta, iäkästä mummoa, joka vuonna 2002 jätti torpan sairastumisensa vuoksi. Huomaan yhtäkkiä olevani sietämättömän intreseerattu entisaikojen Rauman saaristolaiselämästä.

(Olin oppilaideni kanssa Nurmeksessa leirikoulussa. En unohda tätä kokemusta koskaan. Toivottavasti hekään eivät unohda!)

Jotain muutakin taisi olla

kurkunpoimija, mansikanpoimija, sipulinperkaaja, tanssien narikkatyttö, leiri-isonen, pianonsoitonopettaja, laulaja, soittaja, maalausmalli, nuorisoiltojenpitäjä, leiriohjaaja, uimaopettaja, lastenhoitaja, ruotsin kielen tukiopettaja, saksan kielen kesäkurssiopettaja, lehdenjakaja, päiväkotiharjoittelija, henkilökohtainen ohjaaja lukiossa, kuvataideopettaja, kasvomaalaustentekijä, museon avoinnapitäjä, opas, jäätelökioskimyyjä,  ravintolatyöntekijä messuilla, ravintolatyötekijä kaljakuppilassa, opettajansijainen, au pair, tiskaaja saksalaisessa konferenssikeskuksessa, paikallis-tv:n juontaja, kielenkääntäjä, runojen kirjoittaja, tapahtumajuontaja, tutkimushaastattelija, uuden oppikokonaisuuden suunnittelija, paikallistv:n mainosten lukija, bloginpitäjä, luokanopettaja, vararehtori, sientenpoimija, karkkikonsulentti, karkkihyllyjen täyttäjä, opettaja ammattiopistossa, opettaja lukiossa, mysteerishoppaaja, kosmetiikkamyyjä, iltapäiväkerho-ohjaaja, kadulla kolikkoja hattuun laulava, kioskimyyjä, kuoronjohtaja, aikuiskouluttaja, harjoitteluohjaaja, siivooja, suomen kielen opettaja, meikkaaja, lipunmyyjä, ovelta ovelle myyjä, pitsiliinan virkkaaja, kirjaston satutuntien pitäjä, kirpputorimyyjä

Olen aina tehnyt paljon töitä ja olen ylpeä siitä. Ei ole ollut vaihtoehtoja. Varmaan muitakin olisi mutta ainakin nuo mitä listassa lukevat. Laitoin sellaiset, mistä on tullut palkkaa, muuten luettelosta olisi tullut pidempi. Tykkään nykyisestä työstäni, mutta välillä löydän itseni haaveilemasta siitä, että jotain muutakin voisi olla.

Haluaisin kulkea salaperäisessä metsässä, tiheiden kuusien alla. Siellä kuuntelisin taivasta ja maata. Kietoisin ympärilleni kertojan viitan. Laatisin tarinoita mahdollisista ja mahdottomista. Kehräisin niistä elantoni. Nyt ei ole sen aika, mutta ehkä joskus. Ehkä joskus on aikaa.

Kööhä ämmä keitt

Ruppe olema melkke vakio, et kakstoist päivä enne palkka ova raha vähis. Täyty ruvet laskema eorojas ja pare olis, jos ruuanki sais mahdollisimma helvolttas. Tänäpe syätti kööhä ämmä keitto ja lykkäsi siihe kaikke mahdollist, mitä kotto löysi.

Mul ol yks sipula ja muutama valkosipulikyns. Eilissi uunijuureksi ol kouralline ja porkkanoitaki löysi kaapist. Paistoi sipuli ja heiti liämikuutio perähä. Sit pisti ne uunijuurekse fölihi. Toisel levyl keiti porkkanoi. Lopult kippasi kaik samaha kattilaha. Sit laitoi sin kantarellituarejuustojämä. Turkkilaist jugurttiaki löörys, sitä pisti pari lusikallist. Viherpippuri ja mustapippuri hianonsi kans joukkoho. Men sin sit loraus kermaki. Kaike pisti siliäks sauvasekottimel. Fryyssist löysi patonki ja se soves keito lisseks. Tul kyl eine verra hyvä soppa, vaik itte sano. Kauneudel tätä ruaklaji ei gyl ol pilat! Tyytyväisin oltti vatta killullas ruua jälkke. Mnää pisti käre kyynärpäit myäte ristihi: Luajan giitos huamen o tilipäev!

Aina on jotain kohinaa

Ihmisten, jotka eivät koskaan ole yksin pitäisi olla.
Ympäröivä maailma saisi vaimentua niin, että voisi kuulla kirkkaasti ajatukset oman päänsä sisältä.
Jos aina on jotain kohinaa, niin miten sitä kohta enää tuntee itseään, jos ei koskaan ehdi kohdata itseään?

Maailman ilmakehässä on kuulemma yksi prosentti alkuräjähdyksen jäljiltä jäänyttä kohinaa.
Joskus harvoin kuvittelen kuulevani sen, mutta sitten soi puhelin tai ovikello. 
Kohina peittyy muihin ääniin, ajatukseni hajoavat, hetki on mennyttä.
Silloin toivon, että olisin yksin. 
Lepäisin hiljaisuudessa, mietteissäni ja siinä yhden prosentin kohinassa.

(Kuva on Vuojoen kartanon rappusista.)

Ensimmäiset yksitoista kuukautta

Ei oikein tiedetty, miten juhlittaisiin
ensimmäistä yhtätoista
hassu luku
kuukautta vajaa vuosi.
Olisi kiva mennä ulos syömään
ja käväistä pubissa
mutta sitten on kumminkin tuttuja
ja me halutaan olla vain kahden
toistemme ajasta mustasukkaiset.
Keksittiin sitten
että tehdään pubiravintola
kotiin.
Ja tehtiin.
Lastattiin sänky täyteen hyvää syömistä
ja puheltiin kauniisti toisillemme.
(Ei kuitenkaan ruoka suussa.)

Onnellisia asioita - laskelmieni mukaan viisi

se lensi ensin minua päin
sitten liikennevalopylvääseen
pöhkö kevään herättämä kärpänen

lintujen jutut kieriytyivät toisiinsa
kuin talvea viettäneet kyyt
hiljaisuus on ohi

tytär kiljahti riemusta
kun naamakahvilan ikkunasta näimme
miten jäätelökioski ajoi ohitsemme

illalla ennen ensimmäistä suudelmaa
löysin keittiön nurkasta
muovikassillisen ruusuja

ne olivat saaneet sävynsä
auringosta ja jostain
jonka tiesin mutta en muistanut

Me mentiin sänkyyn piknikille

Kultainen ilta-aurinko heijastuu olohuoneessa leijaileviin pölyhiukkasiin. Kissoilla on kevättä tassuissa. Minä olen kovin kipeä edelleen, mutta pärjään kyllä. Käännän kasvoni ja ajatukseni kotiin, sinne missä sydänkin on. Lepään miehen ihailussa. Perustamme sänkyyn piknikin, kun uloskaan ei voi lähteä. Onni asuu meissä. Sänkypiknikki tuntuu molemmista mielettömän romanttiselta. Tänään meidän ei tarvitse ajatella muuta kuin toisiamme. Tänään käperrymme toisiimme, olemme kahden vaan ja rakastetaan. Rakastetaan niin, että tuntuu syvällä sielussa. Rakastetaan niin, että tulee melkein itku, kun on niin ihanaa.

Jotain kivaa tapahtuu pian

Pääsiäinen Lontoossa jäi haaveeksi. Aina niin tarkka mies huomasi liian myöhään passinsa puuttuvan. Sitkeistä yrityksistä huolimatta pikapassia tai väliaikaista passia ei myönnetty.
Lentojen hinnan saamme takaisin, hotellin hintaa emme. Yritänkin nyt kaupata ilmaisia yöpymisiä Lontoossa asuville ystävilleni. (Muutkin sillä suunnalla voivat ilmoittautua.)
Viime kesän lopulla meidän piti mennä Pariisiin, mutta sekin peruuntui kun miehen lomat peruttiin. 
Otan pettymykset tyynesti. Uskon johdatukseen ja tähän maailmankaikkeuteen. Vastoinkäymisillä on syynsä. Ne opettavat, kasvattavat ja ohjaavat.
Uskon myös tasapainoon, joten kaiken tämän jälkeen jotain kivaa tapahtuu pian. Ihan varmasti!

(Olin lääkärissä hakemassa todistuksen siitä, etten voi lentää. Minua huimaa edelleen ja olen todella tukkoinen. Lääkäri sanoi, että poskionteloni tuskin ovat vielä parantuneet kunnolla. Kasvoihin jääneet ilmataskut olisivat saattaneet lennon aikana aiheuttaa suunnatonta kipua. Siltä nyt ainakin vältyin.)

Kuvat ovat viime toukokuulta, kun seikkailin siskoni kanssa muun muassa Münchenin lentoasemalla.