Silloin aika pysähtyi

Kun astuimme veneestä saarelle, tuntui kuin aika olisi pysähtynyt siihen paikkaan. Kello kävi takaperin vuosikymmenien verran. Minä heitin aikataulut ja suunnitelmani menemään ja aloin elää lasten aikaa. Päivärannan torppa Nurmeksessa, Rauman saaristossa oli lempeän karu ja täynnä historian kerroksia. Saunan tuoksu heitti minut 1980-luvulle, lapsuuteni kesiin, niin sama tuoksu siellä oli kuin mummulan saunassa aikoinaan. Mietin, millaisia talvet saaristossa olivat. Mietin torpan viimeistä asukasta, iäkästä mummoa, joka vuonna 2002 jätti torpan sairastumisensa vuoksi. Huomaan yhtäkkiä olevani sietämättömän intreseerattu entisaikojen Rauman saaristolaiselämästä.

(Olin oppilaideni kanssa Nurmeksessa leirikoulussa. En unohda tätä kokemusta koskaan. Toivottavasti hekään eivät unohda!)

Jotain muutakin taisi olla

kurkunpoimija, mansikanpoimija, sipulinperkaaja, tanssien narikkatyttö, leiri-isonen, pianonsoitonopettaja, laulaja, soittaja, maalausmalli, nuorisoiltojenpitäjä, leiriohjaaja, uimaopettaja, lastenhoitaja, ruotsin kielen tukiopettaja, saksan kielen kesäkurssiopettaja, lehdenjakaja, päiväkotiharjoittelija, henkilökohtainen ohjaaja lukiossa, kuvataideopettaja, kasvomaalaustentekijä, museon avoinnapitäjä, opas, jäätelökioskimyyjä,  ravintolatyöntekijä messuilla, ravintolatyötekijä kaljakuppilassa, opettajansijainen, au pair, tiskaaja saksalaisessa konferenssikeskuksessa, paikallis-tv:n juontaja, kielenkääntäjä, runojen kirjoittaja, tapahtumajuontaja, tutkimushaastattelija, uuden oppikokonaisuuden suunnittelija, paikallistv:n mainosten lukija, bloginpitäjä, luokanopettaja, vararehtori, sientenpoimija, karkkikonsulentti, karkkihyllyjen täyttäjä, opettaja ammattiopistossa, opettaja lukiossa, mysteerishoppaaja, kosmetiikkamyyjä, iltapäiväkerho-ohjaaja, kadulla kolikkoja hattuun laulava, kioskimyyjä, kuoronjohtaja, aikuiskouluttaja, harjoitteluohjaaja, siivooja, suomen kielen opettaja, meikkaaja, lipunmyyjä, ovelta ovelle myyjä, pitsiliinan virkkaaja, kirjaston satutuntien pitäjä, kirpputorimyyjä

Olen aina tehnyt paljon töitä ja olen ylpeä siitä. Ei ole ollut vaihtoehtoja. Varmaan muitakin olisi mutta ainakin nuo mitä listassa lukevat. Laitoin sellaiset, mistä on tullut palkkaa, muuten luettelosta olisi tullut pidempi. Tykkään nykyisestä työstäni, mutta välillä löydän itseni haaveilemasta siitä, että jotain muutakin voisi olla.

Haluaisin kulkea salaperäisessä metsässä, tiheiden kuusien alla. Siellä kuuntelisin taivasta ja maata. Kietoisin ympärilleni kertojan viitan. Laatisin tarinoita mahdollisista ja mahdottomista. Kehräisin niistä elantoni. Nyt ei ole sen aika, mutta ehkä joskus. Ehkä joskus on aikaa.

Kööhä ämmä keitt

Ruppe olema melkke vakio, et kakstoist päivä enne palkka ova raha vähis. Täyty ruvet laskema eorojas ja pare olis, jos ruuanki sais mahdollisimma helvolttas. Tänäpe syätti kööhä ämmä keitto ja lykkäsi siihe kaikke mahdollist, mitä kotto löysi.

Mul ol yks sipula ja muutama valkosipulikyns. Eilissi uunijuureksi ol kouralline ja porkkanoitaki löysi kaapist. Paistoi sipuli ja heiti liämikuutio perähä. Sit pisti ne uunijuurekse fölihi. Toisel levyl keiti porkkanoi. Lopult kippasi kaik samaha kattilaha. Sit laitoi sin kantarellituarejuustojämä. Turkkilaist jugurttiaki löörys, sitä pisti pari lusikallist. Viherpippuri ja mustapippuri hianonsi kans joukkoho. Men sin sit loraus kermaki. Kaike pisti siliäks sauvasekottimel. Fryyssist löysi patonki ja se soves keito lisseks. Tul kyl eine verra hyvä soppa, vaik itte sano. Kauneudel tätä ruaklaji ei gyl ol pilat! Tyytyväisin oltti vatta killullas ruua jälkke. Mnää pisti käre kyynärpäit myäte ristihi: Luajan giitos huamen o tilipäev!

Aina on jotain kohinaa

Ihmisten, jotka eivät koskaan ole yksin pitäisi olla.
Ympäröivä maailma saisi vaimentua niin, että voisi kuulla kirkkaasti ajatukset oman päänsä sisältä.
Jos aina on jotain kohinaa, niin miten sitä kohta enää tuntee itseään, jos ei koskaan ehdi kohdata itseään?

Maailman ilmakehässä on kuulemma yksi prosentti alkuräjähdyksen jäljiltä jäänyttä kohinaa.
Joskus harvoin kuvittelen kuulevani sen, mutta sitten soi puhelin tai ovikello. 
Kohina peittyy muihin ääniin, ajatukseni hajoavat, hetki on mennyttä.
Silloin toivon, että olisin yksin. 
Lepäisin hiljaisuudessa, mietteissäni ja siinä yhden prosentin kohinassa.

(Kuva on Vuojoen kartanon rappusista.)

Ensimmäiset yksitoista kuukautta

Ei oikein tiedetty, miten juhlittaisiin
ensimmäistä yhtätoista
hassu luku
kuukautta vajaa vuosi.
Olisi kiva mennä ulos syömään
ja käväistä pubissa
mutta sitten on kumminkin tuttuja
ja me halutaan olla vain kahden
toistemme ajasta mustasukkaiset.
Keksittiin sitten
että tehdään pubiravintola
kotiin.
Ja tehtiin.
Lastattiin sänky täyteen hyvää syömistä
ja puheltiin kauniisti toisillemme.
(Ei kuitenkaan ruoka suussa.)

Onnellisia asioita - laskelmieni mukaan viisi

se lensi ensin minua päin
sitten liikennevalopylvääseen
pöhkö kevään herättämä kärpänen

lintujen jutut kieriytyivät toisiinsa
kuin talvea viettäneet kyyt
hiljaisuus on ohi

tytär kiljahti riemusta
kun naamakahvilan ikkunasta näimme
miten jäätelökioski ajoi ohitsemme

illalla ennen ensimmäistä suudelmaa
löysin keittiön nurkasta
muovikassillisen ruusuja

ne olivat saaneet sävynsä
auringosta ja jostain
jonka tiesin mutta en muistanut

Me mentiin sänkyyn piknikille

Kultainen ilta-aurinko heijastuu olohuoneessa leijaileviin pölyhiukkasiin. Kissoilla on kevättä tassuissa. Minä olen kovin kipeä edelleen, mutta pärjään kyllä. Käännän kasvoni ja ajatukseni kotiin, sinne missä sydänkin on. Lepään miehen ihailussa. Perustamme sänkyyn piknikin, kun uloskaan ei voi lähteä. Onni asuu meissä. Sänkypiknikki tuntuu molemmista mielettömän romanttiselta. Tänään meidän ei tarvitse ajatella muuta kuin toisiamme. Tänään käperrymme toisiimme, olemme kahden vaan ja rakastetaan. Rakastetaan niin, että tuntuu syvällä sielussa. Rakastetaan niin, että tulee melkein itku, kun on niin ihanaa.

Jotain kivaa tapahtuu pian

Pääsiäinen Lontoossa jäi haaveeksi. Aina niin tarkka mies huomasi liian myöhään passinsa puuttuvan. Sitkeistä yrityksistä huolimatta pikapassia tai väliaikaista passia ei myönnetty.
Lentojen hinnan saamme takaisin, hotellin hintaa emme. Yritänkin nyt kaupata ilmaisia yöpymisiä Lontoossa asuville ystävilleni. (Muutkin sillä suunnalla voivat ilmoittautua.)
Viime kesän lopulla meidän piti mennä Pariisiin, mutta sekin peruuntui kun miehen lomat peruttiin. 
Otan pettymykset tyynesti. Uskon johdatukseen ja tähän maailmankaikkeuteen. Vastoinkäymisillä on syynsä. Ne opettavat, kasvattavat ja ohjaavat.
Uskon myös tasapainoon, joten kaiken tämän jälkeen jotain kivaa tapahtuu pian. Ihan varmasti!

(Olin lääkärissä hakemassa todistuksen siitä, etten voi lentää. Minua huimaa edelleen ja olen todella tukkoinen. Lääkäri sanoi, että poskionteloni tuskin ovat vielä parantuneet kunnolla. Kasvoihin jääneet ilmataskut olisivat saattaneet lennon aikana aiheuttaa suunnatonta kipua. Siltä nyt ainakin vältyin.)

Kuvat ovat viime toukokuulta, kun seikkailin siskoni kanssa muun muassa Münchenin lentoasemalla.

Ensimmäinen päivä

Viime vuoden iloinen pääsiäispöytä ei kerro mitään siitä, miten sydänsuruinen olin. Kestitsimme vieraita ja teimme kodin lapsille kauniiksi. Tämän vuoden pääsiäisenä olen onnellinen toipilas, joka matkustaa aivan toisiin maisemiin. 
Tänään on ensimmäinen päivä, kun tunnen oloni reippaammaksi. Vasta nyt ymmärrän, miten raju kasvoni pehmytkudoksiin iskenyt pöpö oli. Onneksi lääkäri oli kokenut ja ymmärsi lähettää minut erikoislääkärille, joka otti minut heti sairaalaan sisään.
Eilen kävi virpojia. He virpoivat minut tuoreeks terveeks. Toivon todella, että he osasivat asiansa.
Tänään jaksoin pitkästä aikaa tehdä ruokaa. Minulla on sellainen olo, että keho huutaa vitamiineja ja voimaruokaa. Mitä-lie-keitossani oli sipulia, valkosipulia, tomaattimurskaa, valkoisia papuja tomaattikastikkeessa, tilkka kermaa ja mausteita eli kaikenlaista, mitä kaappien pohjilta löysin. Söin keittoa turkkilaisen jugurtin kera. Iloitsin hyvästä mausta, ulkona paistavasta auringosta ja siitä, että huonovointiseksi tehnyt lääkekuuri loppuu huomenna.

Big Brother-Show

Huomasin, että sairaalahuoneessani on videokamera, joka osoittaa sänkyyni. Sain siitä heti ajatuksia.
Minua on aina kiinnostanut esiintyminen, joten tässä olisi nyt tilaisuuteni! Aluksi otin tiukan katseen kameraa kohti, jotta toisella puolella ymmärrettäisiin lähetyksen alkavan. Ensimmäinen ohjelmanumeroni olisi pantomiini. Yleisö saisi arvata mitä eläintä esitän.

Availin ja suljin suutani hitaasti ja esitin käsieni olevan evät. Aika helppo, kultakala tietenkin. Sitten esitin mittarimatoa, jolloin toisen käden etusormi ja peukalo "mittailivat toista" käsivarttani. Sen jälkeen esitin innokasta koiranpentua, joka läähättää ja heiluttaa häntää.

Aloin tuntea taiteellista kriisiä, kun tajusin että olin ehkä aliarvioinut yleisöni, olihan kameran toisella puolen luultavasti aikuisia terveydenalan ammattilaisia. Oikein nolotti, kun en ollut huomannut sitä jo ohjelmani aluksi. Minun piti toki tarjota haasteellisempaa katsottavaa faneilleni. Onneksi keksin ratkaisun pian. Koska esiinnyin sairaalassa, olisi luontevaa että myös esittämilläni pantomiimihahmoilla olisi jokin vaiva. Niinpä esitin vielä ilmavaivoista kärsivää apinaa, alkoholisoitunutta kissaa ja nikotiiniriippuvaista papukaijaa. Tämän loisteliaan alun jälkeen oli mainoskatkon vuoro. Ennen mainoskatkoa näytin kameraan paperille kirjoittamiani viestejä. Niissä luki:"Terveisiä äidille!" "Elli, maksa velkasi!" ja "Hyvää syntymäpäivää siskoni!" Kaksi viimeistä olivat kyllä tosi ovelia, koska oikeasti en tunne ketään Elliä eikä minun siskollanikaan ole syntymäpäivää nyt.

Mainoskatkolla esitin Snellmanin makkaramainosta "Tehdään, kuin itselle tehtäisiin." Otin polvisukkani ja tungin siihen nenäliinoja ja toisen sukan. Sitten katsoin ihailevasti valmistamaani makkaraa ja söin sen suurella nautinnolla.

Mainoskatkon jälkeen oli vuorossa psykologinen trilleri. Siinä otin hidastetusti hiuksen päästäni, loin synkkiä katseita kameraan ja sitten käsinkosketeltavan hiljaisuuden saattelemana tein hiukseen kolme solmua. Solmujen jälkeen puhalsin hiuksen herkästi kädestäni lattialle, katsoen samalla silmäripsieni lomista kaihoisasti kohti kameraa. Kun pääsin tässä elokuvassa kahdennenkymmenennenkolmannen hiuksen kohdalle, alkoi vatsaani kivistää ihan kauheasti. Siitä pääsinkin aasinsillan kautta seuraavan ohjelman eli Nolojen vartalojen pariin. Esittelin eri kehonosiani kameralle ja näytin perään aina tosi nolostunutta ilmettä. Siitä matka jatkui parisuhdeohjelman pariin, jossa piristin parisuhdettani ottamalla kameran edessä kännykällä itsestäni pikkutuhmia kuvia, joita lähetin miehelleni.

Puettuani vaatteet takaisin päälleni, oli shown taiteellisen osuuden vuoro. Olen joskus nähnyt telkkarista, miten taiteilija "maalaa" hiekalla taideteoksia tasaiselle alustalle. Minulla ei ollut hiekkaa, mutta ajattelin, että peili ja hammastahna ajaisivat saman osuuden. Käänsin kameran peiliin päin ja aloin piirtää sormella ja hammastahnalla hienoja kuvioita peiliin. Hammastahna kuivui harmillisen nopeasti, vaikka pursotin peiliin koko tuubillisen. Kuvasta ei tullut ihan sitä, mitä odotin mutta kivan surrealistisen lisän tuo peili toi tähän huoneeseen.

Lopuksi päätin vielä esittää siivousohjelmaa, jossa siivotaan aivan järkyttävässä kunnossa oleva sairaalahuone. Ikävä kyllä voimani loppuivat siinä vaiheessa, kun olin ripotellut kaikki löytämäni paperit pitkin huonetta, kun olin saanut kaadettua kaikki huoneesta ja vessasta löytämäni nesteet lattialle ja kun olin piirtänyt laukustani löytämälläni huulipunalla seiniin ja ikkunaan. Kaikkeni antaneena näyttelijänä, käsikirjoittajana ja taiteilijana kaaduin sotkun keskelle sänkyyn ja tyydyin vain vilkuttamaan faneilleni ohjelman loppumisen merkiksi. En ollut jaksanut tehdä lopputekstejä, joten näytin ohjelman viimeiset viisi minuuttia eilistä Satakunnan Kansaa kameraa päin.

Tällaisia ajatuksia siis sain huomattuani sairaalahuoneessani kameran. Oikeasti en tietenkään toteuttanut mitään noista asioista, koska minä en ole mikään sekopää, vaan hyvin käyttäytyvä, vakavasti otettava aikuinen nainen.

Siksi kamera tallentaa vain nuutuneen potilaan, joka silloin tällöin huokailee, katsoo mietteissään kauas kaukaisuuteen ja ottaa välillä elegantin siemauksen kivennäisvettä.