Joulu

Halusin valkoisen joulukuusen ja vaaleanpunaisen joulutunnelman. Halusin rauhallisen ja stressittömän juhlan ilman riitaa ja kiirettä. Halusin vaivatonta ja mukavaa yhdessäoloa. Sain mitä halusin ja enemmänkin. On ollut ihana joulu!

Joulukuusen valot vaihtavat väriä. Minusta kuusi on kitschiydessään persoonallisen kaunis. Kylässä piipahtanut isäni sanoi:"Kuusesi on vähän kuten uusi lätsäni, niin ruma, että se on jo kaunis." Isäni sanoi myös, että kuusi on cool. Niin tai näin, kuopukseni ja minä hykertelimme onnesta kuusta koristellessamme. Meistä kuusi on hieno.

Kohti joulua

Kerroin Opettaja-lehden haastattelussa, miten blogini on hyvä indikaattori sille, miten kiire minulla on. Ensin sairastelin ja sitten toipilaana jaksoin juuri hoitaa työni, mutta en muuta. Minä rakastan blogin pitämistä ja haluaisin kirjoittaa tänne paljon useammin, mutta alkutalvesta aika tai voimat ovat loppuneet kesken.

Olisin halunnut kirjoittaa Nepalista paljon enemmän. Olen siellä edelleen unissani. Olisin halunnut kirjoittaa rakkaudesta, koska tiedän sellaisen ilahduttavan monia, mutta en ole ehtinyt. Viikonloppuna olin pahantuulinen ja annoin kipakkuuteni ja temperamenttini räiskyä. Koska olen tuntenut miehen niin kauan, en ole edes yrittänyt esittää parempaa kuin olen. Mies ottaa minut tyynesti. Tänään kysyin häneltä, että tiesikö hän että olisin näin hankala. Hän naurahti tienneensä ja lähti sitten hakemaan minulle valkoista joulukuusta, jota en malttanut ostaa, mutta jonka halusin kovasti. Olemme edelleen kovin rakastuneita ja siitä haluan kirjoittaa imeliä päivityksiä. Ehkä ehdin kertoa vielä Nepalistakin lisää.

Mies ei ole ennen juurikaan viettänyt joulua. Se riemastuttaa minua, koska hänellä ei ole mitään jouluperinnerasitteita. Voimme lähteä luomaan ihan omannäköistämme joulua, jossa on lasten toiveille paljon tilaa. Tänään sytytin kuopuksen pyynnöstä kynttilöitä. Kuljemme kohti joulua.

Ps. Nyt ne ovat paikallislehdessä keksineet laittaa minut ehdokkaaksi Vuoden raumalainen-äänestykseen. Alkujärkytyksen jälkeen olen aika otettu. Tuntuu hyvältä, että Unicef-työni on huomattu. Jos haluat kurkata äänestystä ja muita ehdokkaita, niin linkki on tässä: http://ur.fi/vuoden-raumalainen-2012-aanestys

Biratnagar in the Evening

Lakhani, Himalaya

Kathmandu, Nepal

I will write about my trip later. This is a lovely and surprising country. What an adventure!

Suomalaiset lukijat, kirjoitan matkastani matkablogia osoitteessa www.raumalainen.fi.

Millainen on hyvä opettaja?

Opettaja-lehdessä oli tänään juttu blogikirjoittamisestani. Mieleeni tuli pari kuukautta sitten kirjoittamani juttu, jossa pohdin opettajuutta. Kirjoitus on vanhassa blogissani. Tässä linkki kirjoitukseen: http://kirja-ajatuksin.blogspot.fi/2012/08/millainen-on-hyva-opettaja.html

Matkustan vuoteen 2069

Viikon ja kahden päivän päästä lennän Lontoon ja Bahrainin kautta Katmanduun, joka on Nepalin pääkaupunki. Nepalissa eletään tällä hetkellä vuotta 2069.
Viime keväänä jännitin, hyväksyttäisiinkö Unicefiin jättämäni hakemus. Hain vapaaehtoisten kenttämatkalle Nepaliin, jonne valittaisiin vain muutama osanottaja. Minua jännitti myös se, että jos minut valittaisiin, mistä ihmeestä repisin rahat matkaan, varsinkin kun sitä varten pitäisi ottaa palkatonta lomaakin.
Ilokseni minut valittiin kolmen muun vapaaehtoisen lisäksi. Matkamme tarkoitus on tutustua kansainvälisen Unicefin toimintaan, ymmärtää syvällisemmin Unicefin työtä ja tätä kautta saada työvälineitä vapaaehtoistyön tekemiseen sekä Unicefin tekemästä hyväntekeväisyystyöstä tiedottamiseen.
Olin viime sunnuntaina Helsingissä koulutuksessa, jossa paitsi perehdyimme kansainvälisen Unicefin toimintaan ja rakenteeseen, myös Nepalissa tehtävään työhön. Nepal on Suomen Unicefin vanhin avustuskohde. Suomen Unicef on tehnyt Nepalissa töitä vuodesta 1984. Yksi kansainvälisen Unicefin ensimmäisistä kohteista on taasen ollut Suomi. Tuntuu oudolta ajatella, että Suomikin on joskus ollut kehitysmaa eikä siitä ole edes pitä aika.
Matkaohjelma on raskas ja tiivis, mikä on minusta hyvä asia. En minä mihinkään lomalle ole lähdössäkään, vaan opintoretkelle, josta toivottavasti saan taas entistä enemmän kipinää jaksaa jatkaa hyväntekeväisyytyötäni.

Minua haastateltiin tänään, 24.10. paikallisradioon Nepalin matkaani liittyen. Jos joku haluaa kuunnella, niin haastattelu tulee Radio Ramonasta klo:17.30.

Opettaja-lehdessä oli tänään haastattelu blogin kirjoittamiseen liittyen. Linkki lehtijuttuun on tässä.

Ylimmässä kuvassa on matkapuvustoani. Matkan virallisissa osuuksissa edustamme Unicefin paidat päällä.

Aina ei tarvitse jaksaa

Olen uupunut.
Kuluneet päivät ovat olleet tahmeaa mössöä.
Vain vaivoin olen repinyt itseni aamuisin unen houkuttavasta kainalosta.
Kuopus päiväkotiin, minä töihin.
Työpäivät lentävät nopeasti ja sujuvat hyvin,
mutta niiden jälkeen en ole jaksanut mitään.
Keuhkoputkentulehdus.
Poskiontelotulehdus.
Keho sanoo: "Hellitä hetken verran."
Päässä kiehuu syyllisyys: "Aina pitäisi olla toimittamassa jotain."
Toisen antibioottikuurin alkaessa luovutan.
Teen vain välttämättömimmän.
Kuopus päiväkotiin, minä peiton alle.
Kuristan syyllisyydentunteet, jotka eivät edes tule ulkoa päin. 
Ne kumpuavat minun sisältäni ja ovat osa minuun kirjoitettua luterilaista kaavaa.
Murran kaavan ja nukun.
Otan kaiken avun vastaan, mitä saan.
En pyytele anteeksi enkä nöyristele nyt.
Onnellisena käännän kylkeäni 
ja annan armollisen levon kietoa minut höyhenenkevyeen huomaansa.
En vaadi muilta jatkuvaa jaksamista,
miksi itselleen pitäisi olla sen armottomampi?
Ajatusteni siirryttyä oikeille raiteille,
tunnen miten paraneminen alkaa.

Mies sanoo kauniiksi
minua
lommosilmäistä ja kalpeaa.

The Town Walks On By - Kaupunki kulkee ohitsemme

I never get tired of my beautiful hometown. I never get tired of photographing those two men.
***
En väsy kauniiseen kotikaupunkiini. En väsy kuvaamaan noita kahta miestä.

Luksuslaukku

Olen häpeillen kipuillut yhden todella typerän asian kanssa. Samalla kun teen työtä Unicefin vapaaehtoisena ja ajattelen maailmanpelastamisajatuksia olen salaa haaveillut luksuslaukusta. Olen miettinyt, miten hienoa olisi kulkea oma Louis Vuitton tai Chanel olalla keikkuen. En ymmärrä muodista mitään enkä liene järin tyylikäs, joten ehkä ajattelin, että luksuslaukku toisi ripauksen luksusta minuunkin. Luksuslaukun kantajana olisin varmasti hienompi. Ajatus luksuslaukusta tulee mieleeni aina silloin tällöin, mutta loppujen lopuksi olen ihan iloinen ettei minulla ole koskaan ollut varaa hankkia sellaista. Lopullisesti silmäni avasi Maria Veitolan tämänpäiväisessä Trendissä oleva loistava kolumni.

Veitola kirjoittaa luksuslaukkuihin liittyvästä illuusiosta. Hän kirjoittaa siitä, miten helposti kalliin laukun kaltainen statussymboli mielletään hyvin toimeentulevan, onnellisen ihmisen merkiksi. Kolumnissaan Maria Veitola osoittaa muutamalla karulla esimerkillä, miten turhanpäiväisiä kuukauden tai jopa monen kuukauden palkan maksaneet laukut voivat olla. Minulle kolumnin lukeminen oli puhdistavaa. Jospa minäkin voisin nyt hukata tuon tyhjänpäiväisen haaveeni. Mielummin käytän vähiä rahojani vaikka joululahjaostoksiin, joista suurimman osan ostan täältä. Ihania tuotteita, joissa on "lahja lahjassa".

Minä sain eilen lahjan. Mies antoi minulle kaksi isoäidilleen kuulunutta laukkua. Arvioisimme, että laukut ovat 1940- tai 1950-luvulta. Laukut ovat hienoja ja persoonallisia. Ne ovat myös sisältä viimeisen päälle tehtyjä. Minulle nuo laukut ovat luksuslaukkuja. Niillä on sielua ja niillä on tarina. Lisäksi ne ovat kestäneet aikaa uskomattoman hyvin. Laukut ovat kesällä kirpputorilta ostamani vanhan lipaston päällä. Lipaston tarinaa en tunne, mutta tuntuu hyvältä ostaa jotain, joka on ollut jo kauan olemassa. Jotain jonka vuoksi ei ole tarpeettomasti tuhlattu luonnonvaroja.

Ensi kuussa minä saan kokea jotain ainutlaatuista: Minut on yhtenä neljästä suomalaisesta valittu Unicefin kenttämatkalle Nepaliin. On selvää, että kyseessä ei ole mikään luksusmatka, mutta minulle tuollainen elämys näyttäytyy luksuksena. Tasan kuukauden päästä on lähtö. Matkajännitys nostaa jo päätään.

Me sytytettiin koko koti täyteen kynttilöitä

Mies tuli eilen illalla viikon lomaltaan kotiin. Minulla oli ollut hetkelle visio: Koti olisi puhtaanraikas, olisin viikonloppuna käynyt sienimetsällä ja leiponut illaksi sienipiirakkaa sekä ehkä ostanut viiniä piirakan seuraksi. Minä olisin levänneen ja hehkeän näköinen mekossani ja käherretyissä hiuksissani. Romanttinen kynttilänvalo siivittäisi jälleennäkemistämme.

(Ja sitten se totuus: Koti oli kohtuullisen siisti, kun olin lahjonut esikoisen ihan pätevällä summalla hoitamaan asian. Sieniä? He-hee, viikonloppu meni pedissä niistäessä ja yskiessä. Sienipiirakkaa? Kts. viikonlopun aktiviteettini. Levännyt ja hehkeä nainen, kiharoita? Kts. viikonlopun aktiviteettini. Suihkussa jaksoin käydä ja jotain kevyen ehostuksen tapaista räpeltää kasvoihini. Yritin epätoivoisesti piilottaa niistämisestä ärtynyttä ihoani. Tyttäreni sytytti kynttilöitä ympäri kotia. Se paitsi loi ihanan kodikasta tunnelmaa, oli myös minulle armollisempaa. Kynttilänvalossa on kauniimpi. Tosin minun tapauksessani täysi pimeys olisi voinut olla paras vaihtoehto. :)

Laitoin kylppärin lavuaarille tuikun palamaan ja tyttäreni ideoi siihen koristeeksi myös pienen peilin ja sisustushelmet. Eteisessä tunnelmaa loi oppilaaltani lahjaksi saama suuri lyhty. 
Kaksi alimmaista kuvaa ovat makuuhuoneestani.

Nyt menen takaisin huilaamaan ja toivon, että tänään lääkäristä saamani antibioottikuuri alkaisi tepsiä. Onneksi mies on takaisin reissultaan. On rankkaa hoitaa lapsia illat, kun on itse kipeänä, vaikka olenkin saanut apua kuopuksen päiväkotiin viemisten ja hakemisten kanssa.

Ensimmäiset neljä kuukautta

Olimme viikonloppuna lapseni harrastusporukan kanssa risteilyllä. Miehen ystävä oli sunnuntai-iltana satamassa vastassa. Mies lähti siitä suoraan ystävänsä kanssa viikoksi pohjoiseen kalastamaan. 

Eron hetki tuntui pahalta.

Maanantain jaksoin töissä, mutta illalla, kun istuin toisessa kaupungissa opiskelemassa alkoi oloni huonontua nopeasti. Sairastuin vihaiseen syysflunssaan. Dramaattisena ihmisenä löysin asiasta heti syy-seuraussuhteen.

Olemme olleet tänään neljä kuukautta yhdessä. Kiukuttelin miehelle satojen kilometrien päähän. Omaa ikävääni ja huonoa oloani minä häneen purin, vaikka nyt jo nolottaa.

Kun soitin hänelle, oli hän juuri ostamassa minulle tuliaisia. Ei tarvitsisi, mutta ajatus tuntui silti mukavalta.

Alimmassa kuvassa on kirje, jonka sain edellispäivänä. Mies oli postittanut yksitoistasivuisen kirjeensä lohduttamaan minua hänen poissaollessaan.

Kirje on kaunis.

Minulla on ikävä miehen rauhallista läsnäoloa ja hänen seuraansa. Ilman häntä olen levoton ja pahantuulinen. Kuljen hiljaisissa huoneissa ja palelen, vaikka pitäisi pysyä pedissä.

Kaipaan häntä.

Olisipa jo sunnuntai.

Hämeen linna

Olimme pari viikkoa sitten Unicefin syyspäivillä Hämeenlinnassa. Pääsimme illalliselle Hämeen linnaan. En ole ennen käynyt siellä. Se oli hieno, joskin kaikkia korjausratkaisuja en ymmärtänyt. Linnasta oli kauniit näkymät ulos. Sen sisällä oli näyttely, jossa kerrottiin Hämeen esihistoriasta. Yhdessä salissa oli hauska "Liikkuva koti"-telttanäyttely, jossa esiteltiin erimaalaisia telttoja ja jurttia. Kuvassa olen Saudi-Arabialaisessa beduiiniteltassa.
Nyt kun kärsin syysflunssan kourissa ja palelen, mietin millaista elämä on tuollaisessa kivisessä, kylmässä ja kosteassa linnassa ollut loppusyksyisin ja talvella. Ei varmaan ollenkaan niin romanttista ja hohdokasta kuin haluaisin ajatella.

Syyskuu

Syyskuu on lempikuukauteni.
Tänään on ollut harmaata ja sateista. Se on tuntunut hyvin rauhalliselta ja lohdulliselta. Kävin kuopuksen kanssa pienellä kävelyllä. Sateenvarjon kanssa käveleminen on jännää.
Mies haki hampurilaisia ja katsoimme lasten elokuvia. Halailimme ja suukottelimme. Puhuimme toisillemme kauniisti. Elämä tuntuu tänään hitaalta ja harmoniselta.
Syyskuussa alkaa kynttilänvalon, teepannun, villasukkien, kainalon, kirjapinojen ja punaviinin aika.
Rakastan syyskuuta. Rakastan syyskuussa.

Tänään kuunnellaan tietenkin tätä.

Joskus joutuu hieman outoon valoon

Ulkona on outo valo.

Kissa istuu kirjahyllyssä.

Kuopus on kehdannut kasvaa niin isoksi, että

nauraa amerikkalaista komediasarjaa ääneen.

Linnut lentävät levottomasti ikkunani takana.

Sisälläni on outo valo,

mutta myrskystä ei ole tietoakaan.

(Tämä ajatukseni on edellispäivältä, mutta sopii hyvin tähänkin päivään.)