Odotusta ja pysähtymistä sekä muutama aarre

Tonttuperhe katsoo toisiaan hieman epätietoisina: "Miten me tähän pölähdettiin?" Kuihtumassa olevat ruusut tuovat henkäyksen kesästä. Jotenkin väärässä paikassa ovat nekin. Monta viikkoa kirpputorilla ihailemani peltipurkki on nyt minun.
Minäkin olen ollut vähän epätietoisena väärässä paikassa tänään. Kun viikon toimittaa asioita täysillä, voi toimeton lauantai tehdä levottomaksi. Puuhailen silti vain pieniä. Minun pitää ottaa hidas päivä tähän väliin. Miehen väärään sanaan nappaan kiinni ja olen heti piikit pystyssä. Ihan tyhmää sellainen. Sitten oivallan: Kun ongelmia ei ole, pitää niitä välillä tehdä aika pienestä. Vähän ajan päästä nauratti jo molempia. Se on joskus tällaista, kun on tätä temperamenttia. Onneksi sopu löytyy nopeasti ja ajatella, huomenna on jo joulukuu!

Älä murskaa lastasi

Lapsi on yleensä hyvin lojaali vanhemmilleen. Hän haluaa olla rakastettu, mutta hän haluaa myös rakastaa. Mitä lapselle tapahtuu silloin kun hänestä tulee väline, jolla eroamassa olevat tai eronneet vanhemmat kostavat toisilleen tai purkavat pahaa mieltään? Kenen etua ajetaan silloin, kun haukutaan toista vanhempaa lapselle, ollaan oikeudessa lapsen huoltajuudesta tai kostetaan lähivanhemmalle niin ettei haetakaan lasta sovittuna ajankohtana?
Onko oikein vaatia lasta valitsemaan, kumman vanhemman puolella hän on? Mitä lapselle tapahtuu kahden riitaisan vanhemman välissä? Voiko hän hyvin? Saako hän rakastaa molempia vanhempiaan vai päätyykö hän vihaamaan jompaa kumpaa tai molempia? Jauhetaanko hänet murskaksi kahden isomman välissä? Onko oikeasti kyse lapsesta?

Minuun sattuu, kun kuulen miten monia lapsia kohdellaan eron sattuessa. Minusta vanhemmilla ei ole mitään oikeutta käyttää lastaan aseena toista vanhempaa kohtaan. Olen itse avioerolapsi. Olen itse kahden erolapsen äiti. Se, että tukee lapsen suhdetta myös siihen toiseen vanhempaan on oikein. Aikuisuutta on se, että laittaa omat katkerat tunteensa syrjään tai ettei ainakaan käsittele niitä lapsen kuullen. Lapsi saa siten itse kasvaessaan muodostaa omat näkemyksenä molemmista vanhemmistaan. Kokemuksesta tiedän, että tämä ei tule ilmaiseksi. Olen silti sitä mieltä, että jos lapsia on päättänyt hankkia, pitää heidän tasapainoisuudestaan ja onnellisuudestaan pitää huolta. Varsinkin, jos tulee ero. Aikuisen pitää muistaa, että ero on lapselle vaikea asia. Lapselle pitää myös tehdä selväksi, että molemmat vanhemmat rakastavat häntä, vaikka eivät enää toisiaan rakastaisikaan. 

Tänään vietetään Lapsen oikeuksien päivää. Lapsella on oikeus turvaan ja hoivaan. Lapsella on oikeus perheeseen. Lapsella on oikeus tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu.

(Jätin kirjoitukseni ulkopuolelle väkivallan, alkoholismin ja muut lasta vahingoittavat vakavammat ongelmat. Kirjoitan niistä eroista, joissa ihan tavalliset ja aikoinaan onnellisetkin pariskunnat alkavat toimia tuhoisasti.)

Arjen rakkautta

Laitoin lautaselle kaikkea ihanaa avokadosta viinilehtikääryleeseen. Ituja, pähkinöitä, kapriksia, miehelle savusilakoita, minulle kanaa. Sytytin kynttilöitä. Pieni varastettu romanttinen hetki meille, kun lapset olivat jo syöneet ja puuhasivat omiaan. Unohduimme tuijottamaan toisiamme silmiin. Vaihdoimme lämpimiä hymyjä. Tässä elämänvaiheessa, kun on jo lapset ja taakse jäänyttä elämää on vastarakastuneen kuherruskuukausi lyhyt. Arkirealismi tulee kuvioihin äkkiä, kun ei voi huolehtia vain itsestään. Siksi on tärkeää huomioida toista aina kun voi. Tunsin syvää tyydytystä, kun mies huokaisi autuaana maistaessaan hyvää savukalaa. Minä olen onnellinen, jos voin tehdä hänet onnelliseksi. Minä olen onnellinen siitä, miten hyvä meidän on yhdessä.

En halua olla se äiti

Aamut ovat minulle vaikeita. Olen illanvirkku ja aamuntorkku. Se ominaisuus sopii huonosti kahdeksasta neljään yhteiskuntaan. Aiemmin en ole juuri ollut vastuussa pikkumiehen viemisestä päiväkotiin, mutta eron jälkeen, puolitoista vuotta sitten tilanne muuttui.
Poikani on ihanan reipas. Väsyneenäkin hän pukee ja lähtee tyytyväisenä päiväkotiin. Minulla ei ole autoa, joten kävelemme. Mietin usein aamuisin Camilla Mickwitzin kirjaa, jossa Jason lentää äitinsä perässä päiväkotiin. Äidillä on kiire. Minä en halua olla se äiti. Herään ajoissa, jotta lapseni ei joudu kärsimään kiireestä. Minulta vaatii suurta itsekuria nousta aikaisin, mutta haluan tehdä sen ennen kaikkea lapseni vuoksi. Kuljemme verkkaisesti aamuista katua pitkin. Toisinaan juttelemme, toisinaan emme. Ehdimme katsoa näyteikkunoita. Päiväkodissa opettaja sanoi, että hän ajaa usein ohitsemme ja hänen mieleensä tulee meitä katsoessa yksi sana. Se sana on rauha.
Joskus harvoin korotan ääntäni pojalleni aamulla. Silloin hän loukkaantuu ja se on hänen oikeutensa. Hän tekee kaiken oikein. Lapsen tehtävä ei ole ottaa vastaan aikuisen stressiä kiireisestä aamusta. Se ei edistä mitään, jos vanhempi huutaa kuinka kiire hänellä on töihin. Aikuinen on vastuussa ajanhallinnasta -myös aamuisin.
Olen kiitollinen siitä, että minulla on niin ihana kultapoika, että hän jaksaa heti aamulla olla aurinkoinen ja positiivinen, kun äiti vasta heräilee tähän päivään.

Räytymishetki

Kauhea finni naamassa. Tukka näytti likaiselta, epämääräiseltä rotalta, vaikka just mä sen pesin. Pyörä kulki tahmeasti, ihan kuin peruskuntoni olisi päivässä hävinnyt. Hiki, vilu, punainen, turpea naama. Mahaläskit, jotka melkein viistivät katua kun ajoin pyörällä. Ruma, tyhmä, tehoton, turha. Kaikki otti päähän.
Kotona sain syödä neljä palaa appelsiinisuklaata ihan mielenterveyslääkkeeksi. Sain juoda kaksi kuppia kahvia. Sain inhota itseäni ja oloani. Ei huvittanut itkeä tai raivota. Menin peiton alle kurjaa tunnetta piiloon. Annoin itselleni luvan räytyä oikein urakalla. Katsoin kelloa. Minulla oli tasan puoli tuntia aikaa rypeä kamaluudessani.

Puolen tunnin jälkeen oli räytymisaikani täynnä. Pistin finnin päälle peitepuikkoa. Kampasin hiukset eri lailla ja yhtäkkiä ne näyttivät taas ihan siedettäviltä. Vaihdoin päälleni mukavat, siistit vaatteet, joissa tuntui hyvältä. Laitoin puuteria, huulikiiltoa ja hajuvettä. Sitten puin ylleni parhaan asusteeni. Se on sellainen, että nostetaan leuka pystyyn. Katsotaan itseä peilistä ja lakataan ruikuttamasta tyhjästä. Sanotaan itselle:"Minä en ole tällainen räytyjä. Minä olen ihan fiksu, kiva, hyväntahtoinen ja siistinnäköinen ihminen. Minä riitän näin." 

Joskus on pakko vähän räytyä, jotta voi taas olla iloinen. Thank you hormons. I "love" you!

On Sunday/Sunnuntaina

It has been raining for two weeks now. We had a walk, drank some hot chocolate in cafeteria and came home just before it started to rain heavily. I enjoy these silent, calm weekends when it's just me and him. He is watching a movie, I finished some old crochetings. I made some snowflakes. A candle from a friend gives comfort.
***
Aina vaan sataa. Olimme kävelyllä, joimme kaakaota kahvilassa ja tulimme kotiin juuri ennen suurta sadetta. Rakastan näitä hiljaisia, rauhallisia viikonloppuja, kun olemme kahden. Hän katsoo elokuvaa, minä viimeistelin vanhoja virkkauksia. Tein lumihiutaleita. Ystävän antama kynttilä lämmittää mieltä.

Greetings from Gdansk/Kuvapostia Gdanskista

Ulla-Lena Lundberg: Jää - ja miksi en unohda tätä kirjaa ikinä

"Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä."

"Usein ihminen saa kävellä omin jaloin kuolemaansa asti, mutta sitten tulee loppu. Sitten siirretään, nostetaan ja kannetaan. Hänen päänsä yli puhutaan ja vastataan, tehdään suuria päätöksiä."

Jää on henkevin kirja, jonka olen aikoihin lukenut. Se kertoo nuoresta, työlleen omistautuneesta papista, joka muuttaa karujen Luotojen papiksi perheensä kanssa. Jää on kuvaus ihmismielten inhimillisistä kiemuroista, saariston ikiaikaisista uskomuksista ja tavoista sekä saariston julmasta kauneudesta. Kirjassa on suorasukaisen pastorskan hahmon kuvauksen vastapainona rivien väliin kätkettyä hienoa mystisyyttä. Kirja jää mieleen ja minä tiedän, etten unohda tätä kirjaa ikinä.

Minulla on ollut tapana lukea kirjaa aamuisin, kun lapset nukkuvat vielä eikä ole kiire töihin eikä päiväkotiin. Kaksi viikkoa sitten aamulla kirjassa tapahtui kamala käänne. Mietin töissäkin, miten kirja jatkuu. Kiiruhdin kotiin lukemaan kirjan loppuun. Lukiessani mietin, miten hauras ihmiselämä on. Mietin myös, että minun pitää ehdottomasti muistaa kiittää kirjan antajaa. Tunsin syvää tyydytystä siitä, että olin saanut tämän kirjan.

Juuri silloin kun olin nojatuolissani ajatellut näitä ajatuksia, oli kirjan antajan yllä käynyt kylmä tuuli. Se oli katkaissut juoksun ja elämänlangan. Apua oli saatavilla heti, mutta mitään ei ollut tehtävissä. 
Tunnen suunnatonta surua ja kipua, jota tuskin voi verrata siihen, mitä hänen kaikkein läheisimpänsä kokevat. Unohdun tuijottamaan Jää-kirjan omistuskirjoitusta. Minun on vaikea ymmärtää, että hän ei ole täällä enää.

Kun meno on kova, ovat kuvat vähissä/Blue Sea Film Festival

Keskiaukeamalla oli ohjelmakartta. Oli vain minä ja tapahtuma, jota raumalaisessa vuodenkulussa rakastan: Elokuvajuhlat. Menen sinne, minne nenä näyttää ja annan pinkin fillarini kiidättää minua. Avajaisissa oli paitsi ihania tuttuja ja tuntemattomia, myös bändi johon hurahdin. Jaakko Laitinen ja Väärä Raha. Merkillisen kiehtova sekoitus kletzmeriä, slaavilaista melankoliaa ja suomalaista humppaa. Koko raumlainen kesäpiha tanssi villisti, minä muiden mukana. Yhdessä, yksin, kahdestaan ja välillä huivin kanssa.
Seuraavana päivänä annoin taas intuition viedä. Muutama elokuva, sitten kuuntelemaan kirjailija Tapio Koivukarin haastattelua. Uusi kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Perään 18 minuuttia Juicea ja Pieksämäen aseman blues. Sitten kohtaamisia ja tanssia elokuvaväen kanssa. Mielihyvä siitä, kun kokenut näyttelijä kehuu tanssin pyörteissä minun liikkuvan ihanasti. Kutsu toisille elokuvajuhlille. 
Viilenevässä yössä vie uskollinen pyöräni minut kotiin. Sunnuntaina on suloinen lumpsahdus perhe-elämään, kun kuopus palaa mummun luota syliini. Hetken elin oman elämäni elokuvaa, jossa kukaan muu ei kulkenut samaa polkua kuin minä. Ohikiitävä riehakkuus ja juhla. Ilo. Ilo siitä, että elämässä on niin paljon.

Ps. Jos et vielä ole kokenut Blue Sea Film Festivalia, niin tule ensi vuonna mukaan nauttimaan elämänmakuisesta elokuvajuhlasta, jossa kertomukset, kohtaamiset, fakta ja fiktio rikastuttavat mieltä!

Worn out/ Kat-ki-poik-ki

The yellow leaves are chasing each other on the sidewalk. I watched them dancing. The Sun is warm, the wind is not. There is a strange restlessness in the air and it caught my pupils, too. I can still feel them sizzling and giggling in my head. I'm happy that I don't have any engagements for this evening. I'm happy I planned tomorrow's lessons before I left work. I'm happy I took care of all the work calls while doing my grocery-shopping. I'm happy I was efficient. I'm happy I have the dinner ready waiting in the fridge. When I came home I tried to find energy from the coffee, nectarines, strawberries and goldenberries. The children's programs will start soon on TV -a small naptime for a tired parent.

Keltaiset lehdet jahtasivat toisiaan jalkakäytävällä. Katsoin niiden piirileikkiä. Aurinko on lämmin, tuuli ei. Ilmassa on outo levottomuus, joka tarttui oppilaisiinkin. Heidän hyörinänsä ja kihinänsä tuntuu takaraivossa ja kehossa. Onneksi illaksi ei ole menoa. Onneksi suunnittelin huomiset tunnit jo töissä. Onneksi hoidin työpuhelut samalla kun olin kaupassa. Onneksi olin tehokas. Onneksi minulla on jääkaapissa ruoka valmiina. Kotona join kahvia. Ahmin energiaa mansikoista, ananaskirsikoista ja nektariinista. Pian alkaa Pikku Kakkonen -väsyneen vanhemman pelastus. Otan tirsat.